NHL:ssä on jo totuttu käyttämään valmentajille annettua haastomahdollisuutta, jonka avulla otteluiden tuomarivirheet pyritään minimoimaan. Valmentajilla on mahdollista haastaa ottelussa tuomarin ratkaisuita siihen pisteeseen asti, kunnes se menettää aikalisänsä.

Tämä tapahtuu joko haaston epäonnistumisella, tai ihan vain perinteisellä aikalisän käytöllä.

Valmentajien haastot ovat jakaneet ihmisten mielipiteet sen tulosta lähtien. Itse pidin muutosta alunperin hyvänä, ja siltä se alkuun vaikuttikin. Nopeasti mieli muuttui kuitenkin siihen suuntaan, että se tappaa lajin romantiikkaa ja että sääntö vaatisi vähintäänkin muutoksia.

Esimerkiksi epäonnistuneen haaston suorittanut joukkue joutaisi mielestäni tästä kahden minuutin rangaistukselle. Haastoja kun on käytetty myös totaalisesti väärin. Jotkin valmentajat ovat käyttäneet tätä esimerkiksi pidennettynä aikalisänä, mikä on ainakin omasta mielestäni väärä tapa käyttää tämä mahdollisuus.

Toimiiko systeemi todella?

Kaiken kukkuraksi tuomarit joutuvat katsomaan omat videopätkänsä pieninäyttöiseltä tabletilta, joten on enemmän kuin aiheellista kysyä, että näkyykö tästä todella kaikki oleellinen lopulliseen tuomioon?

Viime yönä ainakin vaikutti siltä, että ei. Yöllä pelattiin ainoastaan yksi ottelu, kun Chicago Blackhawks ja Minnesota Wild ottivat toisistaan mittaa. Wild iski ottelun toisessa erässä joukkueelleen sen toisen maalin, jonka myötä ottelu tasoittui lukemiin 2-2.

Alunperin tv-kuvassa ei näkynyt ongelmia, mutta sitten Blackhawksin päävalmentaja Joel Quenneville haastoi tuomarien tuomion. Hänen mielestään tilanne oli paitsio. Lisäksi hidastuskuvissa näkyi päivänselvästi, kuinka Wildin maalia edelsi päivänselvä paitsio. No niin, valmentajien haasto näyttää taas parhaita puoliaan, ja tuomarin virhe saadaan pois päiväjärjestyksestä.

Mutta mitä sitten kävikään: ilmeisesti tuomarit eivät olleet nähneet tilannetta oikeasta kuvakulmasta, tai jotakin muuta kummallista tapahtui, sillä oikeudenjakajat päättivät jättää maalin voimaan.

Lisäksi tuomari soitti tarkastustilanteessa Torontoon iPhonen avulla, mikä myös herätti omalla tavallaan kummastusta.

Siksi onkin aiheellista kysyä, että onko valmentajien haasto pakollinen paha, jos sillä ei saada edes oikeita tuomioita? Kenties haasto kannattaisi säilyttää liigan säännöissä, mutta teknologian on kehityttävä oikealle tasolle, kuten myös koko säännön.