Joulutarina – John Scott: ”Viisi maalia, neljä lasta ja hemmetinmoista hauskanpitoa”

Jos John Scott olisi päättänyt pelaajauransa muutama vuosi sitten, kovinkaan moni ei olisi reagoinut asiaan millään tavoin. Eri mediatahot olisivat kirjoittaneet hyvin perusuutisen, jossa olisi lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoitettu peliuran päättymisestä. Ehkä Scottin omasta tiedotteesta olisi lainattu myös muutama lause, ihan vain siksi, että uutinen olisi jollain asteella kiinnostavampi. Vuosi 2016 muutti kuitenkin kaiken. Scott, joka tunnettiin lähinnä yhtenä jääkiekon viimeisistä ”gooneista” äänestettiin All Star -tapahtumaan. Se, että miksi näin kävi – sillä ei ole mitään merkitystä. Sen sijaan itse tarinalla, kaikkine jäätävine käänteineen, on merkitystä. Ja sillä on ennen kaikkea merkitystä John Scottille. Mitä sitten niihin käänteisiin kuului? Kaikki alkoi siitä, kun hän alkoi kerätä reippaasti ääniä All Star -äänestyksessä, internetissä levinneen ”vitsin” myötä. Sen jälkeen hänet kaupattiin Arizona Coyotesista Montreal Canadiensiin. Siellä hänet siirrettiin nopeasti AHL:ään ja sen uskottiin ratkaisevan NHL:ää kohdanneen ”ongelman” – AHL-pelaajana Scott ei voisi osallistua All Star -tapahtumaan. Totuus oli kuitenkin toinen, ja kun fanit nostivat asiasta metelin, NHL:n oli hyväksyttävä tilanne. Vaan NHL ei hyväksynyt sitä. Tilanne eskaloitui lopulta siihen pisteeseen, että Scottille soitettiin suoraan NHL:n toimistolta ja häntä pyydettiin vetäytymään All Star -viikonlopusta. Mies itse paljasti, että jopa hänen tyttärensä oli vedetty keskusteluun mukaan, siis NHL:n toimesta, kun hänelle oli todettu, että ”mitä tyttäresikin mahtaisivat ajatella”. Toisin sanoen, NHL puhui suorasta häpeästä ja se käytti siten kaikkein härskeintä tarjolla ollutta keinoa. Scott ei suostunut kuitenkaan NHL:n ”pyyntöihin” ja hänestä tuli kuin tuli All Star -pelaaja. Tarina ei kuitenkaan jäänyt suinkaan tähän.

– Minut oli treidattu todella epäilyttävissä olosuhteissa pari viikkoa sitten, ja elämäni oli kääntynyt ylösalaisin, mutta hei, ainakin olin All Star -pelaaja. Pääsin näkemään vanhoja kavereitani San Jose Sharksin ajoilta. Olimme saamassa vaimoni kanssa kaksoset. Kaikki se draama oli taakse jäänyttä elämää ja minun mielessäni kaikki oli hyvin, Scott muistelee The Players’ Tribunelle kirjoittamassaan artikkelissa.

”Naureskelin itsekseni ja pohdin, että hakataanko minut”

Sitten tapahtui jotain, joka Scottin omien sanojen mukaan oli ”kuin Kummisetä-elokuvasta”. Hän oli yksin pimeässä hotellihuonessaan, saavuttuaan juuri kaupungilta, jossa hän oli ollut pitämässä hauskaa muiden pelaajien kanssa. Puhelin soi. – Vastasin puhelimeen ja mystinen ääni toteaa: ”Hei, John. Herra Gary Bettman haluaisi tavata sinut.” – Olin, että ”Mitä?”. Puhelu jatkui. – ”Hän on juuri nyt tulossa hotellillesi.” – ”Öö…” – ”Ole alakerrassa viiden minuutin sisällä.” Heti perään luuri sulkeutui. Tässä kohtaa Scottin reaktio oli siis tyrmistynyt, kuten odottaa sopii. – En liioittele tippaakaan. Laitoin kengät takaisin jalkaani ja astelin hissiin. Samalla naureskelin itsekseni ja pohdin, että hakataanko minut. – Minulla ei ollut minkäänlaista yhteydenpitoa komissaarin kanssa sen jälkeen, kun minut oli mystisesti treidattu Arizonasta Montrealiin ja välittömästi alennettu (AHL:ään) St. John’s IceCapsiin, Newfoundlandiin, joka oli kirjaimellisesti itäisen Pohjois-Amerikan kauin piste. Olin ilmeisesti rikkonut jonkinlaista koodia. Siirto Newfoundlandiin oli kuitenkin Scottille ”ok”, sillä hän oli saanut yli 100 pelaajalta positiivisia viestejä. – Ajattelin siinä kohtaa, että minut oli jo lähetetty Newfoundlandiin, joten mitä muuta he voisivat enää tehdä minulle? ”Me olemme pahoillamme John, mutta nyt on tapahtunut hullu yhteensattuma ja sinut on kaupattu Reykjavik Hellhoundsiin, Scott naureskelee. – Kun saavuin aulaan, herra Bettman odotti minua. Hän hymyili, kätteli minua ja oli erittäin mukava. Ei siis tippaakaan kuin Don Corleone. Me istuimme alas, hän hymyili jälleen ja sanoi ”Kuule John, me olemme onnellisia, että olet täällä.”

”Pitääkö komissaari minua jonain ammattilaispainin pahana tyyppinä?”

Jälleen kerran John Scott oli kuin puulla päähän lyöty. Itse Gary Bettman oli saapunut juttelemaan hänelle ja varmistamaan, että kaikki on ok NHL:n, hänen itsensä ja Scottin välillä. – Hän sanoi, että ”Me todella tuemme tätä koko hommaa” ja minun reaktioni siihen oli ”Ahaa, okei”. Tilanne vaikutti siltä kuin hän olisi yrittänyt pehmentää asiaa ja hieman tunnustella omia tuntemuksiani. Ystävällismielisen keskustelun päätteeksi hän kysyi, että ”Olemmeko ok”? – Hän vaikutti hermostuneelta ja ikään kuin hän olisi pelännyt minun aiheuttavan jonkinlaisen kohtauksen. Siinä kohtaa koko homma aukesi minulle: ”Hetkinen, pitääko komissaari minua jonain ammattilaispainin pahana tyyppinä?” – Ymmärrän kyllä. Olen parimetrinen ja 5-6 kertaa kaudessa olen saattanut hakata ilmat pihalle jostain kaverista, joka oli m****u joukkuekaveriani kohtaan. Kun tavallinen jääkiekkofani näkee minut, hän pitää minua varmasti suunnattomana mulkvistina. Ja se on täysin ymmärrettävää, mutta olin aina ajatellut, että jokainen meidän liigamme sisällä ymmärtäisi kaukalossa tapahtuvien asioiden olevan vain työtämme. Jollain tapaa se on jopa näyttelyä, ollakseni rehellinen. Mutta tuntui siltä kuin jokainen pitäisi minua jonain hulluna. Scott vastasi lopulta Bettmanille, että ”Totta kai olemme ok” ja hymyili päälle.

– Halusin vain koko tilanteen olevan ohitse. Minä olin siellä vain pitämässä hauskaa. Seuraavan, ja samalla viimeisen, kerran puhuin hänen kanssaan, kun hän ojensi minulle joukkueemme miljoonan dollarin shekin voitettuamme 3 vs. 3 -turnauksen. Luistelin hakemaan shekin, Gary hymyili ja kysyi, että ”Olemmeko edelleen sujut?” – Tuntui siltä, kuin hän olisi pelännyt minun repivän shekin Hulk Hoganin lailla ja heittävän hänet yleisöön. Minä vain virnistin ja samalla mietin, että ”Kaveri, tajuatko, että vaihtaisin kaiken tämän pois, jos vain voisin palata pelaamaan Coyotesiin ja asumaan Arizonaan raskaana olevan vaimoni ja lapsieni kanssa?”

”Yhden päivän ajan heidän isänsä oli supertähti”

Moni ei ehkä ole hoksannut ajatella, että vaikka kaikki päättyi hyvin, ei Scott ollut todellakaan onnellinen kaiken saadessa alkunsa. Itse asiassa kaikki muuttui vasta All Star -viikonlopun jälkeen hänelle ja hänen perheelleen. – Jokin, mikä oli käynnistynyt netissä levinneestä vitsistä, muuttui painajaiseksi minulle ja perheelleni. Mutta me pidimme päämme ylhäällä, otimme vastaan kaiken ja jollain ihmeen tavalla siitä tuli lopulta todellinen tuhkimotarina. – Se viikonloppu Nashvillessä oli yksinkertaisesti jotain uskomatonta. Ihmiset puhuvat kananlihalle menemisestä, ikään kuin kuvatakseen tilannetta, mutta minulla oli oikeasti iho kananlihalla 12 (tusina) eri otteeseen pelin aikana. Minusta tuntui, kuin koko rakennus oli puolellani ja kaikkein parasta oli se, että tyttäreni pääsivät kokemaan kaiken sen positiivisen energian. Yhden päivän ajan heidän isänsä oli supertähti. Kaiken lisäksi vaimoni synnytti parin päivän päästä kaksoistyttäret kotona, Michiganissa. Kamerat kuitenkin hävisivät Scottin ympäriltä ja kaikki ne hankaluudet, jotka koittivat All Star -viikonlopun jälkeen, jäivät ihmisiltä näkemättä ja kuulematta. – Se oli melkoisen monimutkaista aikaa. Viikko kaksosten syntymän jälkeen olin takaisin Newfoundlandissa, pelaamassa IceCaps-paidassa. Vaimoni taas oli jumissa 2000 mailin päässä Michiganissa 4-vuotiaan, 2-vuotiaan ja kaksostyttäriemme kanssa. Hän oli selviytymismoodissa, kunnes pääsin kotiin kauden jälkeen. Sitä ennen olin suurimmaksi osaksi ajasta joko harjoituksissa tai bussissa, miettien miten he pärjäävät. – Se ei ollut hauskaa kenellekään. Me tiesimme siitä tulevan hankalaa, mutta se oli rankempaa kuin kumpikaan meistä osasi kuvitella. Rankempaa kuin mikään, mitä olimme koskaan kokeneet. Minä asuin yksin, kävin harjoituksissa, söin yksin ja sitten menin pieneen asuntooni. Joukkuekaverini olivat parikymppisiä ja heidän vapaa-aikansa oli omistettu hyvin pitkälti Call of Dutyn pelaamiselle. Yhtäkkiä minä olin se kitisevä vanha mies, joka valitti omituisesta elektronisesta musiikista pukukopissa. Kaukalon puolella jokainen vastustaja halusi puolestaan näyttää Scottille osaamisensa tappelun merkeissä. – Kai he ajattelivat, että jos he saavat yhden onnekkaan iskun osumaan, ehkä he saisivat nimeä itselleen. Minun täytyi antaa turpaan parille nuorelle kaverille ennen kuin jokainen tajusi, että ”jätetäänpä tämä vanha mies rauhaan”. – Näin heissä paljon samaa kuin nuoressa itsessäni. Se oli ikään kuin elämän ympyrä olisi sulkeutunut. Olin jälleen samoissa rähjäisissä busseissa ja söin samaa roskaa kuin valmistuttuani Michiganin yliopistosta. Olin edennyt kahdessa viikossa nimettömästä poliisista internetissä leviäväksi meemiksi ja sitä kautta tähdeksi. Ja sitten kahden päivän aikana muutuin sankarista 33-vuotiaaksi AHL-pelaajaksi, joten se oli melko villiä. – Yhtenä päivänä olin jääkiekon puheenaihe ja Mike Babcock (Mike Babcock!) lähetti minulle tekstiviestin, miten hän oli katsonut vaimonsa kanssa All Star -tapahtumaa ja tirauttanut kyyneleen vastaanottaessani MVP-palkintoa. Seuraavana päivänä minut lähetettiin maailman reunalle.

”Yleensä tässä kohtaa tarina menee näin…”

John Scott ei pitänyt missään vaiheessa uraansa NHL:ssä pelaamista itsestäänselvyytenä. Sen vuoksi hänen ei myöskään koskaan tarvinnut katua mitään. – Yleensä tässä kohtaa tällainen tarina menee siten, että totean pitäneeni NHL:ssä pelaamista ja ylipäätään elämää itsestäänselvyytenä. Mutta en koskaan tehnyt niin. Olin varaamaton puolustaja, jonka ei missään tapauksessa pitänyt nousta NHL:ään, saatika pelata siellä kymmentä vuotta. En pelkästään arvostanut kaikkea saamaani, kuten vaikka maukkaita aterioita lentokoneessa, hienoja hotelleja ja ulos menemistä jätkien kanssa, vaan ajattelin, että ”Tämä on hullua. En voi uskoa tämän olevan elämääni. Milloin joku tulee ja vie tämän minulta pois?”.

Suurimmaksi osaksi Scott siis nautti kaikesta, kuten esimerkiksi siitä, miten San Jose Sharksin kokenut Joe Thornton puhui tappiollisen ottelun jälkeen. – Tein kaikkeni tämän eteen. Joka vuosi tuli kavereita, joiden piti ottaa minun paikkani. Isoilta osin se oli hemmetin siistiä. En ikinä unohda yhtä iltaa San Josessa. Olimme juuri hävinneet ottelun ja olleet todella surkeita siinä. – Istuimme lentokoneessa ja kaikki olivat hiljaa. Sitten Jumbo Joe Thornton astelee koneeseen ja puolessavälissä käytävää hän pysähtyy. Hän katsoo jokaista, pyörittelee päätään ja antaa meidän kuulla osamme. Sen sijaan hän sanoo ”Mitä hel***tiä, jätkät? Miksi kaikki ovat niin surullisia? Ettekö ole koskaan hävinneet peliä? Me olemme NHL:ssä, joten pääskää jo yli siitä. Me voitamme seuraavan, eikö? Koitetaan nyt hoksata, että missä olemme ja herätä!” Siinä kohtaa kaikki vain repesivät nauramaan. Siinä kohtaa jokainen tajusi ajatella, että minkälaista elämää oikeasti pääsimme elämään. Nautin jokaisesta sekunnista.

Kaikki se oli kadonnut

Palatessaan St. John’siin, kaikki se oli kuitenkin kadonnut.

– Tyttäreni olivat toisella puolella maata. Vaimoni varmaan halusi tappaa minut. Eräänä iltana istuin yksin hotellihuoneessani, vaimoni oli liian väsynyt laittamaan FaceTimea päälle, että olisin voinut jutella tyttärieni kanssa ja siinä kohtaa en enää jaksanut sitä. – Se oli se hetki, kun tiesin. – Viimeisen vuosikymmenen aikana vaimoni oli muuttanut tavaramme varastosta toiseen. Pelasin seitsemässä eri joukkueessa. Minut treidattiin kahdesti ja molemmilla kerroilla meillä oli lapsi tulossa (itkin molemmilla kerroilla, mutta älkää tuomitko minua). Olin oppinut sen, että älä koskaan luota sanaakaan, mitä valmentaja tai GM sano, vaikka se olisikin ollut positiivinen asia. Olen oppinut sen, että tällä pelillä on omat seurauksensa, jopa niille kavereille, joita pidin voittamattomina, kuten hyvälle ystävälleni Derek Boogaardille. – Minulle ja vaimolleni ainoa muuttumaton asia on ollut puhelimemme. Ne ovat olleet ainoat esineet, jotka olemme kuljettaneet kaupungista toiseen, koska kaikki valokuvamme ovat niissä. Meillä ei ole ollut koskaan pysyvää kotia, mutta meillä on ollut koko elämän edestä muistoja valokuvien muodossa puhelimissamme. Kun selaat kuvia lävitse ja näet kaikki ystävät sekä joukkuekaverit, se iskee suoraan sydämeen: perhana, että me olimme onnekkaita. – Kaiken sen p***an ja kaiken sen muuttamisen ohella, tosiasia on se, että minulle maksettiin miljoonia pelaamisesta. Solmin uskomattomia ystävyyssuhteita. Minusta tuli kansallinen uutisaihe ja aiheutin ilmeisesti sellaisen p***amyrskyn, että minun mukaani nimettiin NHL-sääntö. Kyllä fanit, kiitos minun, ette tule enää ikinä näkemään ainoatakaan ”johnscottia” All Star -tapahtumassa ja minun täytyy sanoa – en muuttaisi mitään. – Tämä on ollut melkoinen matka, mutta nyt se on ohitse. Olen virallisesti eläkkeellä. – Tein viisi maalia, sain neljä lasta ja pääsin nauttimaan elämästä vuosien varrella. Omien laskujeni mukaan, tappelin NHL:ssä ainoastaan 43 kertaa ja hävisin niistä selvästi vain yhden, oman vaatimattoman näkemykseni mukaan. Onnittelut, Justin Johnson! Pudotit minut vasemmalla koukullasi. Mutta mitä muuta voin sanoa? Hyvin hoidit hommasi. Loppuun John Scott haluaa tehdä vielä yhden ”statementin”, joka liittyy tappelemiseen kaukalossa. – Voinko tehdä vielä yhden viimeisen tunnustuksen? Minulle ei ole merkitystä, että millaisena jääkiekkoilijana minut tullaan muistamaan, mutta muistakaa tämä yksi asia: en rakastanut tappelemista. – Ne 30 sekuntia, jotka itse tappeluun kului, olivat ok. Adrenaliini ottaa hallinnan ja tuolla tasolla kamppailu on oikeasti aika nautittavaa. Ongelma on se varautuminen siihen, että joudut pudottamaan hanskasi toisen todella taitavan kaverin kanssa, sellaisen, joka pystyy satuttamaan sinua. Kaikki se odottaminen ajaa sinut hulluksi, etenkin, kun olet perheellinen mies. – Haluan myös sanoa, että tappelijat eivät ole niin tyhmiä, kuin monet luulee. Moni heistä on itse asiassa todella fiksuja ihmisiä, eivätkä he ole missään nimessä vitsejä. Toivonkin, että minut muistetaan muunakin kuin tappelijana. Toivon itse asiassa, että minut muistetaan muuna kuin pelkkänä jääkiekkoilijana ja hyvänä joukkuekaverina. Jos minulla olisi tämä teksti hautakivessäni, olisin onnellinen:

Tässä nukkuu John Scott. Hän pyrki siihen, ettei olisi mulkvisti. Ja hän oli hyvä isä.

Nykyisin Scott on puhtaasti koti-isä ja hän nauttii siitä täysin siemauksin. Mutta edelleen hänelle kuittaillaan internetin ihmeellisessä maailmassa. – He sanovat, että ”olet pelkkä vitsi” ja ”teit ainoastaan viisi maalia koko urallasi”. Scottin vastaus tähän on tasoa legendaarinen. – Niin perhana vieköön tein.

LUE MYÖS: