Patrik Laineen kuti lähtee 162,8km – ”Dustin Byfuglienin mailalla olisin rikkonut käteni”

Winnipeg Jets järjesti viikonloppuna joukkueen sisäisen taitokisan, josta oli lähellä tulla Patrik Laineen juhla. Laine otti osaa sekä laukauksen tarkkuus- että voimakkuuskisoihin. Tarkkuuskisan hän voitti ennen toiseksi sijoittunutta Mark Scheifelea, mutta lämärin voimakkuus ei aivan riittänyt voittoon.
Voiton kisassa vei puolustaja Dustin Byfuglien, joka lämäsi kiekkoa 101,3 mailin vauhtia, eli 163 kmh/h. Laine ei paljoa jäänyt, sillä eroa miesten välillä oli ainoastaan mailin kymmenys, metrisellä mittauksella 162,8 km/h.
Paikallismedia spekuloi Laineen laukauksen kovuudesta, mikäli tämä olisi laukonut Byfuglienin mailalla. Laine käyttää flexiä 87, kun taas Byfuglienin mailan jäykkyys on 122.
– Se olisi ollut liian jäykkä minulle, olisin vain rikkonut käteni. En halunnut edes kokeilla sitä, Laine sanoi Winnipeg Free Pressille.
– On hienoa näyttää kaikille, että olen aika hyvä siinä mitä teen.
Joukkueen puolustava mestari, puolustaja Ben Chiarot, oli poissa kisasta tänä vuonna. Viime vuonna hän laukoi kiekkoa 107,7 mailia, eli 173,3 km/h.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Dallas kauppasi runkopelaajansa
- Dallas kiinnitti tähtihyökkääjänsä – 18 miljoonan dollarin sopimus kouraan!
- Toimittaja: Anaheim Ducks laittoi kallispalkkaisen tähtensä myyntiin
- Ottawa Senators -hyökkääjä solmi rahakkaan jatkosopimuksen
- Corey Perryn uran jatkosuunnitelmista uutta tietoa
- Edmonton Oilers iski pöytään jättisopimuksen – julkistus viivästyy
- Chicago Blackhawks kiinnitti maalitykkinsä – rahakas jatkosopimus
- Aleksander Barkovista leviää raju kuva!
- Yllätysuutinen: Erik Haula kaupattiin NHL:ssä!
- Kahden Stanley Cupin veteraani päättää pelaajauransa – sai valmennuspestin NHL:stä!
- Matthew Tkachuk teki järisyttävän ennustuksen Connor McDavidista
- Kohuhyökkääjä Matt Rempe allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Edmonton Oilers iski pöytään jättisopimuksen – julkistus viivästyy
- Evander Kanelta mauton temppu Floridan voiton jälkeen
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Tässä on NHL:n pudotuspelien arvokkain pelaaja – mestareilta liikuttava ele
- Päävalmentajalta raju paljastus Aleksander Barkovista
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Näkökulma: Florida Panthersilta mestarillinen näytös – jäällä sekä toimiston puolella