Viime aikoina pohjois-amerikkalaisissa urheiluliigoissa on sattunut jos jonkin näköisiä möläytyksiä sosiaalisessa mediassa, joista nykypäivän ihmiset vetävät herneet nenäänsä yleensä ennemmin kuin myöhemmin.

Tällä kertaa tuo ”möläyttelijä” on Toronto Maple Leafsin maalivahtilupaus Garret Sparks, joka on lähetetty organisaation farmiseura Toronto Marliesin vahvuudesta kotiin. Seura kertoi päätöksestä lauantaina.

Sparksin tapaus sai alkunsa, kun hän lähti puolustamaan vammautunutta henkilöä eräässä Facebookin maalivahtiryhmässä. Osa muista keskustelun kävijöistä haukkui kyseistä henkilöä hänen vammastaan.

TSN:n tietojen mukaan Sparksin kommentti tietylle henkilölle ryhmässä oli seuraavanlainen:

”Haluan mennä kanssasi kaukaloon, vetää sinut keskelle jäätä ja hakata yhdeksi v*tun läjäksi, kunnes et voi enää avata tuota v*tun suutasi. Kuullostat aivan 13-vuotiaalta tytöltä.”

Kommentin jälkeen toinen käyttäjä huomautti Sparksia, että hän loukkaa myös naisia kommentillaan, jonka jälkee Sparks pyysi anteeksi ja totesi, että ”Tytöt eivät edes inise niin paljon kuin tämä kaveri.”

Sparks on pelannut tällä kaudella AHL:ssä neljä ottelua tilastoin 3-1-0. Päästettyjen maalien keskiarvo miehellä on 2,02 ja torjuntaprosentti 91,8.