Vaikeaan tilanteeseen joutunut Mike Condon loisti heti – ”En ole pelannut kolmeen viikoon”
Kuva: Getty Images
Tunteet ovat olleet viime aikoina Ottawa Senatorsin organisaatiossa pinnassa. Kaikki sai alkunsa siitä, kun seuran maalivahti Craig Andersonin vaimo Nichollella todettiin syöpä.
Anderson palasi uutisen jälkeen kuitenkin vielä kertaalleen Senatorsin maalille, vaimonsa kannustamana, ja torjui Edmonton Oilersia vastaan nollapelin. Samalla yhdysvaltalaisvahti valittiin täysin ansaitusti NHL:n viikon tähdistöön.
Sitten Anderson päätti kuitenkin olla enemmän vaimonsa tukena ja jättää kaukalot hetkeksi aikaa taakseen. Senators hankki miehelle korvaajan Mike Condonin muodossa, joka loisti viime kaudella Montreal Canadiensissa ennen totaalista sulamistaan.
Uskomaton suoritus vaikeassa paikassa
Viime yönä olikin sitten Condonin vuoro aloittaa Senatorsin maalinsuulla. Jenkkivahti oli todella hankalassa paikassa elementissään, sillä hän torjui heti joukkueelleen nollapelin. – Se oli mahtavaa, ottaen huomioon, että en ole pelannut kolmeen viikkoon ja jouduin juuri lentämään koko mantereen yli. Se antoi minulle toki myös aikaa päästä takaisin rytmiin. Oli todella hienoa napata voitto, Condon kertoi ottelun jälkeen.LUE MYÖS:
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus