Raannan armeijajutuista on tullut hitti Blackhawksin pukukopissa

Antti Raanta on saanut harteilleen Chicago Blackhawksin ykkösvahdin viitan. Raanta on kantanut vastuunsa hyvin ja esiintynyt kelvollisesti pelaamissaan NHL-kamppailussa.
Blackhawksin pukukopissa hänet on otettu hyvin vastaan ja Raannan kertomista armeijajutuista on tullut suosittuja Blackhawksin pelaajien keskuudessa.
Raanta on kertonut muun muassa tarinan siitä kuinka hänen johtama sinkoryhmä epäonnistui täysin tehtävässään eliminoida edessä olevat miinat ja epäonnistuminen seuraksena koko komppania olisi räjähtänyt taivaan tuuliin.
– Hän vietti paljon aikaa metsissä ja pusikoissa. Kuulostaa siltä, että hänellä oli hauskaa, Blackhawksin puolustaja Brent Seabrook kommentoi Raannan tarinoita suntimes.com:lle.
Raanta itsekin arvostaa nykyisin armeijaikojansa.
– Kun mietin sitä aikaa nyt, niin se oli mahtavaa aikaa. Paitsi silloin kun kaikki kuolivat virheeni vuoksi.
Raanta saa Blackhawksin pukukopissa kehuja tarinoidensa lisäksi myös peliotteistaan.
Suomalaisvahti pelasi viikonloppuna kahdessa ottelussa. Ensimmäisessä pelissä Toronto Maple Leafsia vastaan Raanta otettiin vaihtoon toisen erän jälkeen. Hän ehti päästää ottelussa viisi maalia.
Sunnuntain pelissä Los Angeles Kingsiä vastaan Raanta kuitenkin oli mies paikallaan ja torjui 22 kutia 3-1 voitossa.
– Se kertoo paljon hänestä, että hän pystyi nuorena tulokasvahtina pelaamaan sillä itseluottamuksella sunnuntaina, kehui Blackhawksin kapteeni Jonathan Toews Raantaa.
Raanta on nyt pelannut yhdeksässä NHL-ottelussa torjuntaprosentilla 91,5%.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan