Gavin McKenna penkitettiin NHL:ssä – Toronto-luotsilta erikoinen selitys
Toronto Maple Leafsin superlupaus Gavin McKenna, 18, joutui erikoiseen tilanteeseen torstain NHL-kierroksella Buffalo Sabresia vastaan.
Kesän 2026 NHL-varaustilaisuuden ykkösvaraus istui lähes puolet ottelusta vaihtopenkillä. McKenna pelasi ainoastaan yhdeksän vaihtoa ja sai jääaikaa vaivaiset kuusi minuuttia ja 36 sekuntia.
McKennan viimeinen vaihto nähtiin jo toisen erän puolivälissä. Hän ei päässyt enää lainkaan jäälle kolmannessa erässä eikä jatkoajalla. Toronto hävisi ottelun lopulta Buffalolle jatkoajalla maalein 4–5.
Maple Leafsin päävalmentaja Jim Hiller kertoi ottelun jälkeen, että McKennan penkittäminen oli hänen päätöksensä. Ratkaisun taustalla olivat Toronton toisessa erässä ottamat peräkkäiset jäähyt, minkä vuoksi vaihtorytmi meni sekaisin.
– Se oli minun päätökseni. Meille tuli jakso, jonka aikana otimme jäähyjä. Halusin saada hänet jäälle, mutta hän joutui istumaan pitkään jäähyjen takia, enkä sen jälkeen saanut häntä enää kentälle, Hiller selitti Sportsnetin mukaan.
Hiller myönsi ottelun jälkeen, että hänen olisi pitänyt toimia tilanteessa toisin.
– Hän oli istunut jo niin pitkään, ja siihen tuli vielä erätauko päälle. Minun olisi luultavasti pitänyt laittaa hänet jäälle kolmannen erän alussa. Aion keskustella hänen kanssaan asiasta.
– Suurin syy olivat jäähyt. Niin vain kävi, ja vastuu on minun, Hiller totesi.
McKenna oli saanut kauden seitsemässä ensimmäisessä ottelussaan keskimäärin noin 15 minuuttia jääaikaa.
Nuori kanadalaishyökkääjä jäi kolmessa ensimmäisessä NHL-ottelussaan ilman tehopisteitä, mutta oli ennen Buffalo-ottelua kerännyt neljässä edellisessä kamppailussaan tehopisteet 2+3=5.
LUE MYÖS:
- Gavin McKenna penkitettiin NHL:ssä – Toronto-luotsilta erikoinen selitys
- Brady Tkachuk teki sen taas – NHL:ssä nähtiin temppu, johon pystyi viimeksi Petri Skriko
- Aatu Räty kaupattiin NHL:ssä – Vancouver sai vaihdossa kaksi hyökkääjää
- Aatu Rädyn seuraava osoite selvisi – fanit äimänä
- Näin paljon rahaa Connor Hellebuyck on menettänyt lakkonsa aikana
- Aleksander Barkoville täysin uusi rooli? Ex-pelikaveri väläyttää hurjaa urakäännettä
- Toimittaja: Dylan Larkin kaupataan pian – tässäkö uusi seura? ”Tarjous valmiina”
- NHL-suomalaista yritettiin kaupata – nyt hänet saa ilmaiseksi
- Roope Hintz pisti NHL-supertähden koville – Nathan MacKinnonilta rehellinen tunnustus
- Simon Edvinsson haluaa pois – Detroit-pomo löi pöytään tiukan vastauksen!
- Jarmo Kekäläinen iski NHL:ssä – kolmen pelaajan kauppa!
- NHL:n nopein luistelija tulee Suomesta – McDavid ja MacKinnon jäivät taakse!
- Jesse Puljujärveä viedään nyt NHL:ään – ”Yhden vuoden sopimuksen väärti”
- Roope Hintz tappeli Nathan MacKinnonin kanssa NHL:ssä – supertähti poistui naama verisenä
- Philadelphiassa kiehuu – Trevor Zegras latasi suorat sanat valmentajapotkuista
- Kutkuttava paljastus: Connor Hellebuyckin jättitreidi muhii – tämä seura käynyt neuvotteluja
- Tuore Edmonton-hankinta häkeltyi Connor McDavidin tasosta – ”Vasta nyt ymmärrät”
- Suomalaiselle yllättävät lähtöpassit NHL:ssä – fanit raivona: ”Mitä v*ttua seurajohto oikein touhuaa”
- Yle: Ismo Lehkonen lyttäsi Floridan pelitavan: ”Koko ajan v*ttuilee joka suuntaan”
- Detroit jysäytti jättidiilin – hurja nimi pois vapailta markkinoilta!