Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
Jarmo Kekäläisen uskotaan olevan jo tällä kaudella valmis isoihin siirtotakarajan satsauksiin viedäkseen uuden seuransa Buffalo Sabresin NHL:n pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa 14 vuoteen.
The Athleticin Matthew Fairburnin mukaan Kekäläinen saattaa olla valmis lähtemään mukaan kisaan Artemi Panarinin palveluksista.
– Panarin toisi kaivattua tehokkuutta Sabresin ylivoimapeliin, ja hänen pelinrakentelukykynsä vahvistaisi muutoinkin hyökkäyksen kärkikuusikkoa. Suurin kysymys kuuluukin, mitä Panarinin hankinta maksaisi, olisiko hän valmis luopumaan siirtopykälästään pelatakseen Buffalossa tai olisiko Sabres edes kykeneväinen hankkimaan hänet riveihinsä, Fairburn spekuloi.
– Mikäli kyseessä olisi pelkkä loppukauden vuokrapelaaja, se olisi samalla iso riski Kekäläiselle, joka tunsi Panarinin jo Columbuksen ajoilta, toimittaja jatkaa.
Panarinin kerrotaan vaativan tulevalta seuraltaan kokonaisarvoltaan jopa 50 miljoonan dollarin hintaista jatkosopimusta.
Tällä kaudella 52 ottelussa tehot 19+38=57 iskeneen Panarinin houkutteleminen Sabresiin olisi Kekäläiseltä iso voimannäyte sekä todiste siitä, että suomalaispomo on todella tullut tekemään isoa muutosta Sabresin kurssin kääntämiseksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!