Nyt puhuu Colton Parayko – tästä syystä hylkäsi siirron Buffalo Sabresiin
St. Louis Bluesin tähtipuolustaja Colton Paraykon päätös hylätä valmiiksi neuvoteltu treidi Buffalo Sabresiin nousi yhdeksi NHL:n siirtotakarajan suurimmista otsikoista.
Kanadaispuolustaja on nyt avannut päätöksensä taustoja The Athleticille antamassaan haastattelussa. Paraykolla on sopimuksessaan siirrot estävä pykälä, joten miestä ei voida kaupata toisaalle ilman pelaajan omaa suostumusta.
– Agenttini soitti ja kertoi mahdollisuudesta treidiin. Keskustelin muutamien (Buffalon) organisaatioon kuuluvien ihmisten kanssa, ja kuulin seurasta ainoastaan hyviä asioita, Parayko kertoo vahvistaen käyneensä keskusteluja myös Sabresin GM Jarmo Kekäläisen kanssa.
– Sitä käy läpi kaikenlaisia asioita, liittyen jääkiekkoon sekä yksityiselämään. Minulla on yhä neljä kautta sopimustani jäljellä.
Parayko haluaa korostaa, ettei kysymys ollut siitä, etteikö mies halunnut siirtyä juuri Sabresin riveihin.
– Ei ollenkaan. Heillä on mahtava joukkue ja he ovat yksi sarjan kuumimmista nipuista juuri tällä hetkellä. Jätkät rakastavat pelaamista siellä.
– On kurjaa, että asia esitetään tuolla tavalla vain, koska se lipsahti julkisuuteen. Päätökselläni ei ole mitään tekemistä organisaation kanssa. Juuri tässä vaiheessa rakastan edustaan Bluesia, joten se siitä, Parayko paketoi hurjaksi paisunutta mediamyllytystä, jonka aikana pelaaja kertoi saaneensa asian tiimoilta satoja viestejä.
6,5 miljoonaa dollaria kaudessa tienaavalla Paraykolla on käynnissä tehojen puolesta alavireinen kausi. Viime kaudella 16 maalia runkosarjassa pommittanut puolustaja on kerännyt 58 ottelussa tehot 1+13.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Evander Kane: nyt tärähti yllättävä siirtohuhu!