Quinn Hughes yllätti: vihjaa jatkosopimuksesta Minnesota Wildin kanssa
Minnesota Wildin uusi superhankinta Quinn Hughes onnistui heti maalinteossa ensimmäisessä ottelussaan uuden seuransa paidassa.
Yleisesti Cale Makarin jälkeen NHL:n toiseksi parhaana puolustajana pidetyn yhdysvaltalaisen uskotaan siirtyvän veljiensä perässä New Jersey Devilsin riveihin viimeistään miehen nykyisen sopimuksen umpeutuessa ensi kauden jälkeen.
Supertähden tuoreet kommentit päätymisestä Devilsin sijaan Wildiin ovat ainakin minnesotalaisfanien mieleen.
– Olen äärimmäisen ennakkoluuloton, Hughes vastasi medialle kysyttäessä kiinnostuksesta solmia myöhemmin jatkosopimus Wildin kanssa.
– Heillä on uskomaton ydinryhmä, Hughes lisäsi viitaten Wildin tekemiin satsauksiin.
– Minnesota on lähellä Michigania ja State of Hockey on todella intohimoinen (jääkiekkokaupunki), Hughes jatkoi.
Myös Wildin GM Bill Guerin sai puolustajalta vuolaita kehuja.
– Meillä on paljon aikaa uuden sopimuksen solmimista varten. Hän todella arvosti minua. Pöydällä oli muitakin joukkueita, jotka olisivat voineet tehdä tuollaisen tarjouksen, mutta lopulta he eivät olleet valmiita antamaan kahta tai kolmea pelaajaa vaihdossa minusta, kuten Billy teki. Tuollainen merkitsee minulle paljon, Hughes kiitteli uutta seurapomoaan.
Supertähti jakoi kiitosta myös entisen seuransa Vancouver Canucksin johtoryhmälle treidin toteuttamisesta.
– Jim Rutherford sekä agenttini keskustelivat paljon eri vaihtoehdoista sekä siitä, missä tuntisin oloni mukavaksi. Jim oli mahtava asian suhteen. Hän välittää ihmisistä ja halusi minun päätyvän paikkaan, jossa olisin onnellinen, Hughes kiitteli entistä seurapomoaan Rutherfordia.
Hughes iski yhden maalin Wild-debyytissään joukkueen kaadettua Boston Bruinsin maalein 6-2.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-seura teki ratkaisun superlupauksensa suhteen – nuorten MM-kultakapteeni Eurooppaan
- NHL-historiaa! IS: Suomalaistuomari sai huippupestin
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa