Milanon talviolympialaisten jääkiekkoturnauksesta saattaa muodostua melkoinen pannukakku, jos Santa Giulian jääkiekkoareena ei valmistu määräaikaan mennessä.

NHL:n apulaiskomissaari Bill Dalyn mukaan NHL-pelaajat jäävät pois olympialaisista, jos puitteet eivät ole kunnossa ennen kisoja.

– Riippuu siitä, kuinka monen prosentin mahdollisuuden annat sille, että jäähallia ei saada valmiiksi. Jos hallia ei saada valmiiksi, NHL-pelaajat eivät osallistu olympialaisiin, Daly täräytti, kun Daily Faceoff -sivuston toimittaja Matt Larkin kysyi, kuinka monen prosentin mahdollisuus on, etteivät NHL-pelaajat lähde olympialaisiin.

Milanosta on jo ilmoitettu, että areenan valmistus on viivästymässä merkittävästi. 1B-divisioonan U20 MM-turnauksen oli alun perin määrä alkaa Milanossa joulukuun 8. päivä, ja sen piti olla testi tulevia olympialaisia varten, mutta turnaus jouduttiin siirtämään toiseen sijaintiin rakennustöiden takia.

Areenan valmistumisen viivästyminen ei ole ainut ongelma tällä hetkellä. Kanadan maajoukkueen apuvalmentaja Pete DeBoer teki aiemmin huomion, että Milanon kaukalo on n. metrin kapeampi kuin NHL-kaukalo. Tämä rikkoisi NHL:n ja IIHF:n laatimaa sopimusta olympialaisten olosuhteista.

LUE MYÖS: