St. Louis Bluesissa iso myllerrys! Lähde: Nämä tähtipelaajat jo nyt myynnissä
St. Louis Bluesin seurajohdon toiveet tämän kauden menestyksen osalta vaikuttaisivat olleen mennyttä.
Sisäpiiritoimittaja Frank Seravallin mukaan divisioonansa jumboksi valahtaneiden nuottipaitojen GM Doug Armstrong on jo aloittanut useamman tähtipelaajansa kaupittelun muille seuroille. Toimittajan mukaan Armstrong selvittää parhaillaan, minkä korvauksen seura voisi saada Brayden Schennistä, Justin Faulkista, Jordan Kyrousta tai Pavel Butshnevitsistä.
Ainakin Toronto Maple Leafsin ja Ottawa Senatorsin kerrotaan olevan kiinnostuneita Bluesin mestaruuteen vuonna 2018 johdattaneesta kapteeni Schennistä. Leafs oli Schennin kintereillä viimeksi viime siirtotakarajalla.
Myös maalitykki Kyroun tilanne on puhuttanut viime aikoina. Koirankoppiin joutunut jättipalkkainen laituritähti on ollut välillä jopa kokonaan ulkona joukkueen pelaavasta kokoonpanosta kurinpidollisista syistä.
Aivan mihin tahansa 27-vuotiasta tähteä ei silti voida kaupata, sillä miehellä on sopimuksessaan täysi siirrot estävä pykälä, ja kauppa vaatisikin pelaajan oman hyväksynnän ennen toteutumistaan. Ainakin Seattle Krakenin on kerrottu olevan kolmella viime kaudella 30 maalin rajapyykin rikkoneesta maalipyssystä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!

- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!