Ruotsalaispuolustajaa kaupitellaan NHL:ssä – ainakin nämä seurat kiinnostuneet

Calgary Flamesin GM Craig Conroy kaupittelee joukkueen ruotsalaispuolustaja Rasmus Anderssonia. The Fourth Periodin mukaan Conroy on käynyt useiden joukkueiden kanssa lukuisia kauppaneuvotteluita, joihin Andersson liittyy.
28-vuotiaalla Anderssonilla on edessä nykyisen sopimuksen viimeinen kausi. Hän tienaa kaudesta keskimäärin 4,55 miljoonaa dollaria. Flames ja Andersson ovat keskustelleet jatkosopimuksesta, mutta osapuolet eivät ole löytäneet yhteistä säveltä, minkä vuoksi Conroy on alkanut kaupittelemaan Anderssonia enenevissä määrin.
The Fourth Period kertoo, että ainakin Carolina Hurricanes ja Columbus Blue Jackets ovat kiinnostuneita Anderssonista. Useista neuvotteluista huolimatta Conroy ei kuitenkaan kiirehdi Anderssonin kauppaamisen suhteen, vaan saattaa odottaa sen kanssa jopa ensi kauden siirtotakarajalle saakka, mikäli seura ei saa kesän aikana sopivaa vastiketta Anderssonista.
Andersson on pelannut koko NHL-uransa Flamesissa. Hän on seuran 2. kierroksen varaus (#53) vuodelta 2015. Andersson on pelannut NHL-urallaan 536 runkosarjaottelua (47+184=231) sekä 27 pudotuspeliä (7+7=14).
Viime kaudella Andersson kirjautti 81 otteluun tehopisteet 11+20=31. Parhaalla kaudellaan (2021-22) hän on viimeistellyt 50 tehopistettä.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 32 miljoonaa dollaria! Liigan entinen tähtivahti löi rahoiksi NHL:ssä
- Pierre LeBrun: Kokenut NHL-valmentaja matkalla KHL:ään!
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä siirtyy Sveitsiin
- Matthew Tkachukista karmea paljastus
- Joe Thornton löysi töitä NHL:stä
- Suomalaispuolustajan NHL-sopimus puretaan!
- Edmonton ehdotti kahdelle tähtipelaajalle siirtoa – pakit tuli
- Paljastus: Mikael Granlund hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Edmonton ehdotti kahdelle tähtipelaajalle siirtoa – pakit tuli
- Miro Heiskanen nimesi parhaat pelikaverinsa – kaksi ylitse muiden
- Matthew Tkachukista karmea paljastus
- Joe Thornton löysi töitä NHL:stä
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä siirtyy Sveitsiin
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Suomalaispuolustajan NHL-sopimus puretaan!
- Jättidiili – Bowen Byramin tilanteessa yllätyskäänne!