Stanley Cupin voittanut kärkivaraus matkalla Eurooppaan – nämä seurat kiinnostuneet
Tshekkihyökkääjä Jakub Vranan NHL-sopimus päättyi menneeseen kauteen. Eri lähteiden mukaan Vrana, 29, on palaamassa ensi kaudeksi Euroopan kaukaloihin.
Yksi Vranasta kiinnostunut seura löytyy tämän kotimaasta. Tshekkisivusto iSport.cz kertoo, että HC Sparta Praha on Vranan perässä. Vrana on syntynyt Prahassa.
Hockeynews.se puolestaan uutisoi, että SHL:ssä pelaava Linköping HC on myös osoittanut kiinnostuksensa Vranaa kohtaan. Ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään Vrana edusti juurikin Linköpingiä vuosina 2011-15 pelaten ensin junioreissa ja myöhemmin edustusjoukkueessa.
Vrana pelasi viime kaudella ensin Washington Capitalsissa 26 ottelua tehopistein 7+4=11. Hän siirtyi siirtolistan kautta maaliskuussa Nashville Predatorsiin, jossa hän ehti pelaamaan 13 ottelua tehoin 2+1.
Vrana on Capitalsin ykköskierroksen 13. varaus vuodelta 2014. Hän voitti seurassa Stanley Cupin vuonna 2018. NHL:ssä Vrana on edustanut myös St. Louis Bluesia ja Detroit Red Wingsiä pelaten kaikkiaan 406 runkosarjaottelua (119+104=223) sekä 38 pudotuspeliä (3+5=8).
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Macklin Celebrinin tulokaskortti myytiin – käsittämätön hintalappu
- The Athletic: Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-huippuseuralta – vain yksi kiinnostunut joukkue!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä