Mikko Rantanen teloi nuoren tähtihyökkääjän – polvi taittui karmealla tavalla
Mikko Rantasen Albertan vieraskiertue jatkui vastustajan kannalta epäonnisissa merkeissä Dallas Starsin haettua Calgary Flamesistä 5-2-vierasvoiton perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Tehot 1+1 ottelussa kerännyt Rantanen menetti tasapainonsa ottelun kolmannessa erässä ja liukui suoraan Flamesin hyökkääjä Connor Zaryn jalkoihin sillä seurauksella, että kanadalaisen jalka taittui törmäyksessä karmealla tavalla. Zary jäi makaamaan tuskaisena jään pintaan polveaan pidellen. Lopulta 23-vuotias hyökkääjä talutettiin pukukopin puolelle.
Rantanen nousi jo joukkueensa edellisessä ottelussa otsikoihin isokokoisen suomalaisen törmättyä Edmonton Oilersin Stuart Skinneriin sillä seurauksella, suomalaisen polvesta iskun päähän saanut maalivahti joutui jättämään ottelun kesken.
Sosiaalisessa mediassa Rantasen parin viime ottelun anti sai Oilersin ja Flamesin faneilta vihaisen vastaanoton.
– Rantanen ottaa pelaajia ulos pelistä päivittäin. Ensin Skinner ja nyt Zary. Tämä näytti todella pahalta, eräs kommentoijista kirjoitti.
– Kaksi peliä peräkkäin, kun hän poistaa vahingossa toisen joukkueen tärkeän pelaajan pelistä, toinen päivitteli sarkistiseen sävyyn.
– Zaryn kausi on ohi. Rantasen olisi pitänyt pysyä Carolinassa pilaamassa uransa sen sijaan, että hän on päässyt vauhtiin teloessaan Albertan joukkueiden pelaajia. Mikä paskiainen, kolmas sauhusi.
– Näytti ACL-vammalta. Zary saattaa hyvinkin olla poissa vuoden päivät, neljäs arvioi Zaryn tilanteessa saamaa polvivammaa.
Flamesin pudotuspelihaaveiden kannalta Zaryn todennäköiseltä vaikuttava kauden päättyminen olisi samalla valtaisa takaisku. Hyökkääjä on iskenyt kuuden pisteen päässä pudotuspelipaikasta olevalle Flamesille tällä kaudella pelaamissaan 54 ottelussa 27 (13+14) tehopistettä.
Rantasen ja Zaryn törmäys katsottavissa alta löytyvältä videolta tai täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Kaapo Kakko: huipputehot!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Anze Kopitar teki huimaa historiaa NHL:ssä!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Näkökulma: Kaksi NHL-supertähteä kirjoittaa käsittämätöntä farssia
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan