NHL-tähti riemastui Vladimir Putinin ideasta: ”Uskon, että Venäjä pääsee olympialaisiin”

Moni yllättyi, kun Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tiistaisessa puhelussa yksi teemoista oli jääkiekko. Putin ehdotti Trumpille, että Venäjä ja Yhdysvallat voisivat yhdessä järjestää jääkiekko-otteluita.
Venäjä on ollut suljettuna kansainvälisten pelien ulkopuolelle hyökkäyssodan alusta lähtien 2022, mutta Trumpin kerrotaan suhtautuneen ajatukseen mielenkiinnolla.
Pittsburgh Penguinsin venäläissentteri Jevgeni Malkin ilahtui kuullessaan asiasta.
− Tämä on erittäin hyvä uutinen, sillä meidän pitäisi päästä pelaamaan kansainvälisiä otteluita. Uskon, että Venäjän maajoukkue pääsee ensi vuoden olympialaisiin ja World Cupiin 2028, Malkin sanoi venäläiselle Match TV:lle.
Vielä on auki, milloin pelejä pelattaisiin, ketkä otteluissa pelaisivat ja missä.
− Olisi kiva nähdä KHL:n ja NHL:n välisiä otteluita. On miljoona kysymystä ratkaistavana, mutta jos tämä saadaan onnistumaan, se on todella siistiä, Malkin kommentoi.
Venäjällä elätellään toiveita, että maajoukkue pääsisi takaisin kansainvälisiin peleihin.
− Minulle tärkeintä olisi, että pääsisimme mukaan vuoden 2026 olympialaisiin Italiaan, Malkin kertoi.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton kanta on ollut, ettei Venäjää voi päästää mukaan ennen kuin sotatoimet Ukrainassa loppuvat. Venäjän osallistuminen IIHF:n alaisiin peleihin olisi siis tätä linjausta vastaan, mutta esimerkiksi 4 Nations Face-Off oli NHL:n järjestämä turnaus.
Venäjä käyttää urheilua hyödyksi poliittisten päämääriensä ajamisessa, joten USA:n suostuminen yhteisiin jääkiekko-otteluihin olisi selvä myönnytys ja linjanmuutos aiempaan nähden Yhdysvalloilta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Väite kulisseista: Joonas Korpisalo haluaa ulos Bostonista
- Aleksander Barkovin pelikunnosta iso päivitys
- NHL:n kurinpito asetti Aleksander Barkovin telojan pelikieltoon
- NHL:ssä täysi sirkus päällä – joukkotappelu levisi vaihtopenkille
- Patrik Laineesta kantautui huolestuttava tieto
- Florida-valmentajalta mystinen kommentti Aleksander Barkovin tilasta
- Tre Kronor kasaa hirmujoukkuetta MM-kisoihin – taas kaksi huippuvahvistusta NHL:stä
- Matias Maccelli avautuu – suorat sanat jatkosta Utahissa
- Aleksander Barkov telottiin rajusti NHL:ssä!
- USA:n MM-joukkueen runko selvillä – mukana kovia NHL-nimiä
- Lähde: Kultaleijona lähdössä Coloradosta – palaa Eurooppaan
- Oma koira puraisi! Mikko Rantanen johdatti Dallasin voittoon Coloradosta
- Matias Maccelli avautuu – suorat sanat jatkosta Utahissa
- Florida-valmentajalta mystinen kommentti Aleksander Barkovin tilasta
- Patrik Laine koki kovan kohtalon NHL:n pudotuspeleissä
- Patrik Laineesta kantautui huolestuttava tieto
- Aleksander Barkov telottiin rajusti NHL:ssä!
- Urheilucast: HIFK virittelee melkoista pommia – Jarmo Kekäläinen kiikarissa!
- Aleksander Barkovin pelikunnosta iso päivitys
- USA:n MM-joukkueen runko selvillä – mukana kovia NHL-nimiä