Suorat sanat! Teemu Selänne tyrmäsi Mikko Rantasen siirron
Jääkiekkolegenda Teemu Selänne on avannut suunsa Colorado Avalanchen ja Carolinan Hurricanesin välisestä jättikaupasta, jossa Mikko Rantanen siirtyi Hurricanesiin.
Selänteen mukaan kaupassa suurimmat häviäjät olivat Avalanche ja Rantanen.
– Suurin häviäjä ei ole vain Colorado, vaan myös Mikko. Maailman toiseksi parhaan pelaajan (Nathan MacKinnon) kanssa muodostunut uskomaton kemia, peli helppoa ja nautinnollista ja apuna mm. maailman paras puolustaja (Cale Makar). Colorado upea paikka, kaikki kunnossa… Itse en olisi lähtenyt mistään hinnasta, Selänne tilittää X:ssä.
Aiemmin tänään julkisuuteen tuli väite, että Avalanche oli tarjonnut Rantaselle 11,75 miljoonan dollarin palkkaa. Rantasen leirissä oltaisiin oltu valmiita joustamaan palkan suuruudesta, mutta ei näin paljoa.
Selänne olisi Rantasen saappaissa suostunut halvempaan sopimukseen pysyäkseen Coloradossa.
– Itse ainakin ajattelen, että jos peli kulkee ja olet onnellinen oikeassa ympäristössä, oikeiden ihmisten ympäröimänä – vaikkakin pikkaisen alipalkattuna – niin olet varmasti oikeassa paikassa, urallaan myös Coloradossa pelannut Selänne sanoo.
– On aina riski vaihtaa seuraa tietämättä miten homma lähtee käyntiin, ja miten hyvin löydät uudet pelikaverit, oman paikkasi joukkueessa, organisaatiossa yms, hän jatkaa.
Selänne toimii tulevassa 4 Nations Face-Off -turnauksessa asiantuntijana paikan päällä.
LUE MYÖS:
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus