Sebastian Aho ruoskii itseään – paljasti yhden ison kehityskohteen
Viime kaudella 36 maalia runkosarjassa pyssyttänyt Carolina Hurricanesin ykkössentteri Sebastian Aho ei ole löytänyt maalivirettään vielä kuluvalla kaudella.
29 ottelussa seitsemän kertaa verkkoja heiluttanut suomalaistaituri on tällä hetkellä 20 maalin tahdissa. Joukkueensa tärkein pelaaja myöntää suoraan olevansa pettynyt alkukauden tehottomuuteensa maalintekijänä, vaikkakin pelintekijä on iskenyt alkukauden aikana kaikkiaan 30 tehopistettä ja on yli piste per peli -tahdissa.
– Minun on oltava parempi, siitä ei ole kahta kysymystä. Samaan aikaan tunnen, että meidän on löydettävä parempi kemia ketjukavereiden kesken, varsinkin vaikeina iltoina, Aho kommentoi medialle lauantain vastaisena yönä Ottawa Senatorsille kärsityn 0-3-tappion jälkeen.
Ahon johtaman ykkösketjun laidoilla on viime ottelussa nähty mm. Andrei Svetshnikov, Jack Roslovic, Martin Necas sekä Seth Jarvis. Suuri vaihtuvuus laituriosastolla tässä vaiheessa kautta ei ole lupaava merkki kevättä ajatellen.
– Kaikki ei aina suju helposti tai suunnitelmiesi mukaan, mutta juuri silloin sinun on vain jatkettava kovaa työntekoa, Aho ohjeistaa.
Sarjataulukon puolesta Hurricanesilla ei ole ainakaan toistaiseksi hätää. Joukkue on tällä hetkellä kuusi pistettä pudotuspeliviivan yläpuolella.
LUE MYÖS:
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL solmi uuden tv-sopimuksen Suomessa – lisää otteluita ilmaiskanaville
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus