Utahille jättimenetys – tähtipuolustaja pitkään sivussa!
Vahvasti kauden aloittanut Utah Hockey Club kärsi inhottavan takaiskun tiistain vastaisen yön kierroksella tappio-ottelussa New Jersey Devilsiä vastaan.
Kauden kolmella peräkkäisellä voitolla avannut Utah koki tappion lisäksi toisen, vielä massiivisemman menetyksen, kun sen tähtipuolustaja Sean Durzi loukkaantui. Ylävartalovammasta kärsivää 25-vuotiasta pistenikkaria odottaa pahimmassa tapauksessa pitkä sairausloma.
– Ei näytä siltä, että hän olisi palaamassa kaukaloon lähiaikoina, seuran GM Bill Armstrong kommentoi medialle.
– Meidän on nostettavaa lisää nuoria pelaajia kokoonpanoon ja katsottava, kuinka he selviävät, seurapomo jatkaa.
Durzilla on allaan kaksi tehokasta kautta NHL:ssä. Toissa kaudella Los Angeles Kingsissä 38 pistettä taituroinut puolustaja iski viime kaudella Arizona Coyotesissa pelaamissaan 76 ottelussa tehot 9+32=41.
– Kukaan ei tule korvaamaan häntä, mutta tulemme antamaan jollekin pelaajalle mahdollisuuden, Armstrong jatkaa.
Durzi solmi kesällä Utahin kanssa neljän vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Uusi diili takaa kanadalaiselle kuuden miljoonan dollarin vuosipalkan.
Myös Utahin toinen rightin top 4 -puolustaja John Marino on tällä hetkellä sivussa ylävartalovamman vuoksi.
LUE MYÖS:
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus