Koko NHL ihmetteli tätä varausta – kolme vuotta myöhemmin kritiikki näyttää osuneen oikeaan
Vuoden 2023 NHL:n varaustilaisuudessa Arizona Coyotes teki yhden koko tilaisuuden puhutuimmista ratkaisuista varaamalla venäläispuolustaja Dmitri Simashevin kuudentena pelaajana.
Valinta herätti tuolloin laajaa hämmennystä. Simashevia ei useimmissa asiantuntija-arvioissa odotettu lähellekään kuudetta varausvuoroa. Osa arvioi, ettei 194-senttinen puolustaja olisi kuulunut edes kahdelle ensimmäiselle varauskierrokselle.
Tuohon aikaan Simashev oli pelannut KHL:ssä 18 ottelua ilman tehopisteitä. MHL-juniorisarjassa hän kirjautti 29 ottelussa tehot 1+9=10.
Arizona olisi voinut valita samalla varausvuorolla myös hyökkääjät Matvei Mitshkovin tai Ryan Leonardin, jotka varattiin heti Simashevin jälkeen.
Kolme vuotta myöhemmin ratkaisu näyttää edelleen herättävän kysymyksiä.
Nykyisin Utah Mammothia edustava Simashev on 21-vuotias ja pelasi viime kaudella NHL:ssä 28 ottelua tehoin 0+1. Ensi kaudella järkälemäisen puolustajan odotetaan kuuluvan Utahin kolmospariin.
Tähän mennessä Simashev ei ole vastannut kuudennen varausvuoron odotuksia. Samaan aikaan hänen jälkeensä varatut Leonard ja Mitshkov ovat nousseet omissa NHL-seuroissaan merkittäviin rooleihin ja vakiinnuttaneet asemansa laatupelaajina.
Jo varausiltana Coyotesin ratkaisu sai rajua kritiikkiä myös sosiaalisessa mediassa.
– Philadelphia Flyersin fanien puolesta: kiitos teille, eräs fani iloitsi.
– Hirveä, hirveä varaus, toinen tuomitsee.
– Seura on yksi iso meemi, kolmas arvioi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jarmo Kekäläinen kiinnitti taituripuolustajan – verrataan Lane Hutsoniin
- Vancouver Canucks -tähti: 75 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Nashvillen pistetykki kaupattiin – puhuu nyt suoraan: ”Melkoinen shokki”
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Jonathan Huberdeaun tilanteesta ikävä tieto: ”Hieman takapakkia”
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- Patrik Laine: nyt paljastui yllättävä käänne
- Dallas Stars saamassa kovan vahvistuksen – NHL-tähti palaamassa lähes vuoden tauolta
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- NHL:ssä erikoinen tilanne – tehopuolustaja ei löydä seuraa: ”Mysteerimies”
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Anaheim-tähti ylistää Mikael Granlundia – yksi ominaisuus ylitse muiden: ”Uskomaton”
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- St. Louis Blues lähetti vahvan viestin – tähtipelaaja valittiin uudeksi kapteeniksi