Montreal-valmentaja arvioi Patrik Laineen ja tutkaparin yhteispeliä: ”Ei ole helppoa…”

Patrik Laine on pelannut Montreal Canadiensin harjoituspeleissä kakkosketjussa Kirby Dachin rinnalla. Vitjan yhteispeli ei toiminut vielä odotetulla tavalla, ja kaksikko oli jäällä usean päästetyn maalin aikaan.
Ei ole ihme, että Laine ja Dach ovat vielä ruosteessa. Kumpikin kärsi viime kaudella loukkaantumisista.
Harjoituspelien jälkeen Montrealin päävalmentaja Martin St. Louis arvioi kaksikon yhteispeliä.
– Laine ja Dacher eivät ole pelanneet pitkään aikaan. Peli ei ole helppoa tällä tasolla, joten kun on pitkän aikaa sivussa, on vaikea tulla takaisin. Molemmilla pelaajilla on kovat odotukset itsensä suhteen. Heitä pitää ohjata päivä päivältä ja pitää huoli, että he ymmärtävät ottaa rennosti ja olla kärsivällisiä, St. Louis arvioi.
– Tiedämme kaikki, mihin he pystyvät, ja ajan ja toistojn myötä uskon, että heidän pelinsä paranee. Ei pelkästään yksilöllisesti, mutta myös joukkuepelin suhteen.
23-vuotias Dach on ikäluokkansa kirkkaimpia lupauksia. Vuonna 2019 Chicago Blackhawks varasi hänet koko tilaisuuden kolmantena pelaajana.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!