Lähde: Tällaisen hintalapun Carolina asetti Tony DeAngelolle
Carolina Hurricanesin paitaan täksi kaudeksi paluun tehnyt Tony DeAngelo on pelannut pahasti alle odotusten.
Daily Faceoff -sivuston sisäpiiritoimittaja Frank Seravallin tietojen mukaan Hurricanes on valmis kauppaamaan DeAngelon ennen perjantain siirtotakarajaa. Hintapyyntö 28-vuotiaasta tehopuolustajasta ei ole kummoinen.
– Joukkueet haravoivat siirtomarkkinoilta yhä rightin puolustajaa ja kuulostaa siltä, että Hurricanes on asettanut DeAngelon hintapyynnöksi 5. kierroksen varausvuoron. He ovat valmiita myös ottamaan puolet DeAngelon 1,675 miljoonan dollarin palkasta omaan palkkakattoonsa, Seravalli kertoo X:ssä.
Viime kaudella Philadelphia Flyersin paidassa yli 40 pistettä takoneella puolustajalla on ollut vaikeuksia mahtua Hurricanesin pelaavaan kokoonpanoon. Kolme edellistä ottelua katsomon puolelta seurannut DeAngelo on tehnyt tällä kaudella 27 ottelussa vain kolme maalia ja 10 tehopistettä.
DeAngelon uran tehokkain kausi tapahtui Hurricanesin paidassa kaudella 2021-22, jolloin hän teki runkosarjaottelussa komeat pisteet 10+41=51.
LUE MYÖS:
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL solmi uuden tv-sopimuksen Suomessa – lisää otteluita ilmaiskanaville
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Vegas lähtee kannujahtiin uuden päävalmentajan johdolla – kuka korvaa menetetyn maalitykin?
- Adam Fantilli: Jättidiili julki!
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja