Rasmus Ristolaiselta suoraa puhetta John Tortorellasta: ”Toivon, että…”
Philadelphia Flyersissa kolmatta kauttaan pelaava Rasmus Ristolainen on kertonut useaan otteeseen mieltyneensä oitis päävalmentaja John Tortorellan rehelliseen, mutta ankaraan valmennustyyliin.
Buffalo Sabresin vuosinaan Ristolainen kritisoi julkisestikin silloisen seuransa poikkoilevaa valmentajalinjaa, jossa uusi mies tuli taloon lähestulkoon joka syksy. Ristolainen heittääkin pienen piikin vanhan seuransa suuntaan arvioidessaan Tortorellaa.
–̣Toivon, että minulla olisi ollut hänet (päävalmentajanani) silloin, kun olin 18-vuotias ja tulin tähän sarjaan. Tunnen ottaneeni isoja harppauksia urallani hänen alaisuudessaan, Ristolainen paljastaa Flyers-toimittaja Jamey Baskowille.
Aiemmin liiankin kiekolliseen ja vastuulliseen rooliin NHL:ssä joutunut Ristolainen on löytänyt Tortorellan alaisuudessa pelitavan, jossa puolustaja auttaa joukkuetta aiempaa enemmän.
Tätä nykyä Ristolainen keskittyy pisteiden sijaan ennen kaikkea oman alueen puolustuspelaamiseen, mikä näkyy positiivisella tavalla mm. miehen plusmiinus-tilastoissa. Alkukauden sivussa tositoimista ollut suomalaisjärkäle on merkkauttanut 10 pelissään yhden syöttöpisteen. Miehen plusmiinus-lukema näyttää lukemaa 0.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”