Leon Draisaitl paljastaa suurimman syyn heikon alkukauden taustalta – ”Emme ole aiemmin kokeneet vastaavaa!”

Edmonton Oilersin megatähti Leon Draisaitl joukkueineen on jäänyt karmaisevan alkukauden myötä pitkälle takamatkalle kamppailussa NHL:n läntisen konferenssin pudotuspelipaikoista.
Piste-ennätyksiä viime vuosina takoneet Draisaitl ja Connor McDavid eivät ole onnistuneet tehojen puolesta aiempaan tapaan, eikä apuja ole juuri tullut muultakaan joukkueelta. Draisaitl myöntää käyvänsä läpi vaikeita aikoja.
– Emme ole aiemmin kokeneet vastaavaa, jossa molemmat meistä olisivat olleet tässä tilanteessa. Tilanne on vaikea, Draisaitl myöntää Sportnetille antamassaan haastattelussa.
Saksalaistähti nostaa pääsyyksi alkukauden vaisuuteen joukkueen takkuavan ylivoimapelaamisen. Ylivoiman onnistumisprosentti on pudonnut viime kauden 32,4:stä 22,8:aan.
– Ylivoimamme ei ole totisesti ollut standardiemme mukaista. Ylivoimapelaamisemme on ollut aiempaa haasteellisempaa, mikä on aiheuttanut jonkinlaisen (epäonnistumisten) jatkumon. Suoraan syötöstä -laukaukset eivät mene sisään, mikä on turhauttavaa, Draisaitl myöntää ja lisää ylivoiman epäonnistumisten vaikuttavan suoraan itseluottamukseen myös tasakentällisin.
Supertähti muistuttaa vastustajien pelaavan erityisen kovaa juuri häntä sekä McDavidiä vastaan. Tätä saksalainen ei kuitenkaan halua käyttää tekosyynä.
– Joukkueet pelaavat meitä vastaan todella kovaa ja merkkaavat meidät tarkasti. Silti, olemme olleet samassa tilanteessa viimeiset 4-5 vuotta. Kaikella kunnioituksella, kyse on enemmän meistä itsestämme kuin vastustajasta. Teemme kovasti töitä saadaksemme pelimme jälleen vapautuneemmaksi, Draisaitl sanailee.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Calgary Flames sai surkeita uutisia – ykkösvahti sivuun tositoimista
- Jymypaukku! Ilja Kovaltshuk, 40, tekee paluun kaukaloihin
- Jesse Puljujärven tähtäin NHL:ssä – Ismo Lehkoselta eriävä mielipide: ”Itse toivoisin, että…”
- Kiekkoraamattu tiputti herkullisen spekulaation Patrik Laineesta
- Andrei Vasilevski palautti kunniansa – pieru varasti huomion median edessä
- The Athletic: Carolina hankkii suomalaisen NHL-pelaajan vaihtokaupassa
- NHL:n palkkakattoon odotetaan huimaa nousua ensi kaudelle
- Onko tässä NHL:n siirtomarkkinoiden kuumin nimi? ”Monet seurat tulevat…”
- Washington Capitals teki rajun ratkaisun 8 miljoonan dollarin tähtensä suhteen!
- Toronto Maple Leafsin leiristä kantautui surkeita uutisia – jättipalkkaisen tähden kausi ohi?
- Miro Heiskaselle viimein apuja? Lähde: Dallas Stars tehopuolustajan kintereillä
- Juoniiko Columbus vaihtokauppoja Edmontonin kanssa? ”Voisi tarvita maisemanvaihdosta”
- Columbuksen tähtipelaajat ottivat yhteen harjoituksissa
- NHL:ssä erikoinen tilanne: Andrei Vasilevski kieltäytyi tottelemasta valmentajan käskyä
- Lähde: Corey Perrylle löytymässä uusi seura NHL:stä
- Lähde: Toronto valmisteli kaksi huippupuolustajaa sisältävää tuplatreidiä – tähän kaupat kariutuivat
- Patrick Kanen ketju selvillä – tässä vitjassa supertähti debytoi Detroit-paidassa
- Pillit pussiin? Buffalo Sabresille karmea takaisku
- MTV: Jääkiekkoliitto päätti: Suomalainen NHL-lupaus jätetään ulos nuorten MM-kisoista