Tähtimaalivahti Andrei Vasilevskin paluuaikataulusta tipahti iso päivitys
Tampa Bay Lightningin selkäleikkauksesta parhaillaan toipuvan tähtimaalivahti Andrei Vasilevskin tilasta saatiin viikonloppuna uutta tietoa.
Monien maailman parhaana maalivahtina pitämän Vasilevskin uskottiin alunperin olevan sivussa jopa kaksi ensimmäistä runkosarjakuukautta. Lightningin sisäpiiritoimittaja Chris Krennin tuoreimpien, X:ään lisäämien videoiden perusteella tähtitorjuja on kuitenkin palannut jo nyt takaisin jäälle – vain vajaa kuukausi runkosarjan käynnistymisen jälkeen.
Krenn jakoi Vasilevskista kaksi videota, joissa miehen liikkuminen näyttää jo varsin hyvältä. Vaikkei Lightning ole toistaiseksi kommentoinut Vasilevskin mahdollista paluuaikataulua, herättivät tuoreet videot faneissa välittömästi toiveet supertähden paluusta tosipeleihin paljon ennakoitua aiemmin.
Katso Krennin videot Vasilevskin paluusta jäälle alta.
LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista heivattiin NHL:n siirtolistalle – mukana 448 ottelun mies
- Viime kauden mestari kysymysmerkkien saattelemana uuteen sesonkiin – onko Carolinasta toistamaan viime kauden sensaatio?
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Philadelphia Flyersin pelaajilta huvittava protesti – tähtipelaajalle osoitettiin tukea erikoisella tavalla
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään