NHL-toimittaja tiputti villin siirtohuhun: William Nylander kaupataan ennen kauden alkua – nämä 5 seuraa kiinnostuneita

Toronto Maple Leafsin William Nylanderin, 27, nimi on pyörinyt NHL:n siirtohuhuissa läpi kuluneen kesän, joskin viime aikoina uutisrintamalla on ollut ruotsalaisen kohdalla hiljaisempaa.
HockeyBuzz-sivuston suosittu toimittaja Eklund on nyt tiputtanut julki uuden huhun, jonka mukaan Leafs kävisi edelleen neuvotteluja viime kaudella 87 pistettä takoneen ruotsalaisen kauppaamiseksi – vieläpä ennen uuden NHL-kauden alkua.
– Torontosta tuleva lähteeni kertoi minulle eilen, että neljä joukkuetta olisi käynyt neuvotteluja mahdollisesta treidistä Nylanderiin liittyen ja että viimeisen 72 tunnin aikana mukaan keskusteluun olisi liittynyt myös viides seura, Eklund väittää.
– Toronto on tehnyt hienoa työtä pitääkseen neuvottelut tutkan alla, mutta totuus on se, että he ovat hyvin halukkaita kauppaamaan ”Willyn”, ideaalitilanteessa vielä ennen runkosarjan alkua, toimittaja jatkaa.
Eklundin mukaan Nylanderin perässä olevat neljä seuraa olisivat Minnesota Wild, Colorado Avalanche, New York Islanders sekä New Jersey Devils. Viidenneksi, uusimpana keskusteluihin liittyneeksi joukkueeksi toimittaja arvioi Chicago Blackhawksin, joka saisi Nylanderista toisen mitat täyttävän kokeneen laitahyökkääjän supertulokas Connor Bedardille.
Leafsin hintalappu viimeistä sopimuskauttaan aloittavalle Nylanderille saattaa kuitenkin muodostua siirron torppaavaksi esteeksi.
– Hintapyyntö on ongelma. Leafs haluaa enemmän kuin mitä yksikään seura on valmis maksamaan, Eklund päättää.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Nikita Zadorov paljastaa: Tästä syystä halusi siirron pois Calgary Flamesistä
- Columbuksen tähtipelaajat ottivat yhteen harjoituksissa
- Pillit pussiin? Buffalo Sabresille karmea takaisku
- Matias Maccelli tekee vahvaa jälkeä NHL:ssä – ketjukaveri kehui: ”Pitää antaa kiitosta hänelle”
- MTV: Jääkiekkoliitto päätti: Suomalainen NHL-lupaus jätetään ulos nuorten MM-kisoista
- Buffalo-tähdeltä rajuja syytöksiä joukkueensa pelitavasta: ”Viime kaudella sitä oli enemmän”
- Miro Heiskaselle viimein apuja? Lähde: Dallas Stars tehopuolustajan kintereillä
- Lähde: Corey Perrylle löytymässä uusi seura NHL:stä
- Lähde: Toronto valmisteli kaksi huippupuolustajaa sisältävää tuplatreidiä – tähän kaupat kariutuivat
- Calgary Flames hankki yli 500 NHL-ottelun puolustajan riveihinsä
- Connor Bedard kommentoi iljettäviä huhuja äitiinsä liittyen: ”Se kaikki on…”
- NHL-minuutit kaukana – Detroit Red Wingsin suomalaisjärkäle lähtee farmin farmiin
- Juoniiko Columbus vaihtokauppoja Edmontonin kanssa? ”Voisi tarvita maisemanvaihdosta”
- Nashville iski 4,5 miljoonan dollarin miehen terveenä katsomoon – siirto luvassa?
- Miro Heiskaselle viimein apuja? Lähde: Dallas Stars tehopuolustajan kintereillä
- NHL:ssä erikoinen tilanne: Andrei Vasilevski kieltäytyi tottelemasta valmentajan käskyä
- Pittsburgh Penguins kutsui suomalaissentterin farmista NHL:ään
- Montreal Canadiens julkaisi kovan sopimusuutisen – palkka kolminkertaistuu
- Lähde: Corey Perrylle löytymässä uusi seura NHL:stä
- Lähde: Toronto valmisteli kaksi huippupuolustajaa sisältävää tuplatreidiä – tähän kaupat kariutuivat