Jack Hughes lataa itselleen kovan pistetavoitteen alkavalle kaudelle: ”Minun täytyy pystyä siihen”
New Jersey Devilsin ykköstähti Jack Hughes jäi viime kauden runkosarjassa harmittavasti vain pisteen päähän 100 tehopinnan rajapyykistä.
Puuttuva piste jäi kummittelemaan 22-vuotiaan NHL:n vuoden 2019 ykkösvarauksen mieleen. Alkavalla kaudella jenkkisentteri aikookin pommittaa kolminumeroiset taululle.
– Olen kilpailullinen kaveri, joten tottakai olin vähän että ”voi hemmetti”. Olet niin lähellä ja unelmasi on kuitenkin olla tähti ja 100-pisteen mies. Uskon vielä olevani sitä. Kunhan pysyn samalla tiellä ja jatkan kovaa työntekoa, sata pistettä pitäisi mennä rikki. Minun täytyy pystyä siihen, Hughes lataa odotuksia itseään kohtaan 32 Thoughts -podcastissa.
Devils teki viime kaudella komean nousun NHL:n kellarikerroksesta pudotuspelijoukkueeksi. Hughes antaakin paljon puhuvan esimerkin joukkueen nykyisestä valmistautumisesta kauteen verrattuna aiempaan.
– Aiempina vuosina tulit harjoitusleirille miettien, että minkähän varausvuoron saamme tämän kauden jälkeen ja kukahan kaupataan toisaalle siirtotakarajalla. Jo viime syksynä lähestymistapamme oli kuitenkin se, että okei, on aika ottaa seuraava askel. Emme ole enää nuori joukkue, joka voi käyttää nuoruutta häviämisen tekosyynä.
– Tässä kohtaa voidaan ajatella, että ehkeivät Hughes, Hischier ja Bratt ole oikeita kavereita johtamaan joukkuetta, ellemme pysty voittamaan pelejä – välittämättä siitä, minkä ikäisiä olemme. Viime kausi oli hullu, koska yhtäkkiä puhkesimmekin loistoon, vaikkei kukaan odottanut meiltä mitään, Hughes muistelee.
Devils oli pelannut ennen viime kevättä pudotuspeleissä viimeksi vuonna 2018. Nykyrungon tulevaisuus vaikuttaakin lupaavalta.
LUE MYÖS:
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus