Minnesota Wildin suomalaisvaraus siirtyy Pelicansista Pohjois-Amerikkaan: ”Kehittymiseni kannalta järkevä ratkaisu”
Pelicans-kasvatti, ensi viikolla 18 vuotta täyttävä hyökkääjälupaus Rasmus Kumpulainen siirtyy ensi kaudeksi Oshawa Generalsin riveihin. Joukkue pelaa Kanadan juniorisarja OHL:ssä.
Samassa yhteydessä Pelicans ja Kumpulainen ovat sopineet optiosta kausiksi 2024-26, joka mahdollistaa Kumpulaisen paluun Pelicansiin ensi kauden jälkeen.
Minnesota Wild varasi Kumpulaisen tämän kesän draftissa 2. kierroksella (#53). Viime kaudella Kumpulainen pelasi Pelicansin U20-joukkueessa 41 runkosarjaottelua (11+23=34) ja neljä pudotuspeliä (1+1). Lisäksi hän pelasi kaksi ottelua Mestiksessä Peliittojen paidassa.
– Koin, että kehittymiseni kannalta on järkevä ratkaisu lähteä tässä vaiheessa vuodeksi OHL:ään. Hyvässä yhteisymmärryksessä käydyt keskustelut niin Pelicansin kuin Wildin kanssa vahvistivat päätöstä. Kaikki tekemiseni tähtää tällä hetkellä siihen, että olisin tulevaisuudessa valmis pelaamaan NHL:ssä, sanoo elokuun lopussa Oshawaan suuntaava Kumpulainen Pelicansin tiedotteessa.
Kumpulainen pelasi aiemmin tänä vuonna myös Pikkuleijonien riveissä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Hän teki viiteen pelaamaansa otteluun pisteet 3+2.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:stä surkeita suomalaisuutisia – kaksi Leijonien olympiapelaajaa loukkaantui
- Aleksander Barkov: uutta tietoa!
- The Athletic: Steven Stamkosista iso tieto – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi – laukoi komean voitto-osuman
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Jake Guentzelin tunaroinnista viraalihitti: möhli varman maalin – vastustaja rankaisi heti
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä
- Vincent Trocheckista jysähti iso siirtohuhu – ”Se on todellista”
- NHL:n entinen kärkivaraus sai lähtöpassit!
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- DailyFaceoff: Olympialaisilla karu vaikutus Eeli Tolvasen tulevaisuuteen NHL:ssä
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- NHL-seura käynnisti neuvottelut – Patrik Laineesta tipahti iso siirtohuhu!
- Mikko Rantasesta iso päivitys!
- Mitä ihmettä? Patrik Laineelle kävi nolo kohtalo
- TSN: Nazem Kadri jätti siirtopyynnön
- Sidney Crosbyn sairausloman pituus selvillä
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä
