The Athletic: Sebastian Ahon tulevan mammuttisopimuksen vuosipalkka nousemassa hurjiin lukemiin – verrataan toiseen supertähteen

Sebastian Ahon viisivuotinen sopimus Carolina Hurricanesin kanssa umpeutuu vuoden päästä, joten osapuolet voivat pian neuvotella jatkosopimuksesta.
The Athleticin Pierre LeBrun arvioi suomalaistähden saavan korotuksen nykyiseen 8,4 miljoonan dollarin vuosipalkkaansa. LeBrun nostaa verrokiksi toisen tähtisentterin.
– Uskon Ahon haluavan jäädä seuraan, eikä Hurricanes epäröi tarjota kahdeksan vuoden maksimisopimusta. Sopimuksen summista on liian aikaista puhua, mutta (Ahon agentti) Gerry Johansson neuvotteli Brayden Pointille kaksi vuotta sitten kahdeksan vuoden ja 76 miljoonan dollarin sopimuksen, jonka vuosipalkka on 9,5 miljoonaa.
– Hurricanes haluaisi varmasti saada Ahon nimen sopimuspaperiin tuota halvemmalla, mutta Johansson vetoaa taatusti siihen, että Pointin sopimus solmittiin jo kaksi vuotta sitten, LeBrun pyörittelee vedoten NHL:n nousseeseen palkkakattoon.
Pian 26 vuotta täyttävän Ahon uran pistekeskiarvo 82 pelattua ottelua kohti on 74. Pointin, 27, vastaava lukema on 76. Lieneekin varsin realistista arvioida Ahon vuosipalkan sijoittuvan Pointin lukemiin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin

- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta