Järkyttävä tapaus! Syöpää sairastavan lapsen päälle syljettiin NHL-ottelussa

Edmonton Oilersin ja Los Angeles Kingsin pudotuspelisarjan kolmannessa ottelussa katsomossa ja hallin käytävillä kotijoukkue Kingsin faneilta nähtiin todella huonoa käytöstä.
Edmonton oli lähettänyt syöpää sairastavan nuoren fanin Cecily Rosen katsomaan peliä Kaliforniaan paikan päälle. Evander Kanen pelipaitaan pukeutuneen lapsen ottelu ei ollut kuitenkaan kaivatunlainen elämys. Kane kertoo asiasta Instagram-tilillään.
– Rakas ystäväni Cecily Rose pääsi mahtavalle matkalle Los Angelesiin viime viikolla ja loi uskomattoman hauskoja muistoja. Mutta osa hänen kokemuksestaan erityisesti kolmospelissä ei ollut yksi niistä, Kane kirjoittaa.
– Minua kuvottaa ja hirvittää, mitä tälle hienolle pikkutytölle tapahtui naisten WC-tiloissa ja katsomossa, joissa häntä häiriköitään ja hänen päälleen syljettiin Los Angeles -fanin toimesta sen takia, että hän oli pukeutunut minun pelipaitaani. Tällainen käytös on kuvottavaa ja tätä ei voi hyväksyä. On säälittävää, että ketä tahansa pikkutyttöä kohdellaan näin – saati sitten, että vielä syöpäpotilasta. Kasvakaa aikuisiksi ja niin kuin tämä älykäs neiti aina sanoo OLKAA KILTTEJÄ.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Oho! Edmonton ja NY Rangers pyöräyttivät vaihtokaupan NHL:ssä
- Lähde: Tässä on Toronto Maple Leafsin uusi GM
- IL: Jesse Puljujärven agentti kiistää Liiga-kytkökset – pöydällä tarjouksia myös muista sarjoista!
- NHL-seurapomo paljastaa: Vegasiin treidattu supertähti oli valmis jättisopimukseen – omistaja torppasi diilin!
- Jesperi Kotkaniemi latasi suorat mielipiteet suomalaisista pelikavereistaan: ”Äreä ja joskus laiska”
- Onko tässä New York Rangersin seuraava päävalmentaja?
- The Athletic: Niko Mikkola vaihtaa maisemaa NHL:ssä – muhkea palkkapussi luvassa!
- ESPN: Nashvillessä jysähti yllättävä potku-uutinen – ex-tähtipelaaja hyppää päävalmentajaksi!
- Jarmo Kekäläiseltä iso paljastus: Columbuksen päävalmentajatilanne ratkeaa hetkenä minä hyvänsä – yksi nimi pois laskuista
- Lähde: Tässä Washington Capitalsin uusi päävalmentaja!
- Lähde: Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja ripustaa luistimet naulaan!
- Sportsnet: Nämä neljä Carolina Hurricanes -tähteä myyntiuhan alla – mukana Teuvo Teräväinen!
- The Athletic: Niko Mikkola vaihtaa maisemaa NHL:ssä – muhkea palkkapussi luvassa!
- Lähde: Jarmo Kekäläinen virittelee todellista jymypommia NHL:n valmentajamarkkinoilla
- Florida sai hienoja suomalaisuutisia juuri ennen Stanley Cup -finaaleja
- The Hockey News: Ryan O’Reilly palaamassa läntiseen konferenssiin – tässä tähtisentterin uusi seura?
- Jesperi Kotkaniemi latasi suorat mielipiteet suomalaisista pelikavereistaan: ”Äreä ja joskus laiska”
- Philadelphia Flyersin seurapomo jysäyttämässä siirtopommin – vihjaa suoraan: Carter Hart kaupataan!
- ESPN: Nashvillessä jysähti yllättävä potku-uutinen – ex-tähtipelaaja hyppää päävalmentajaksi!
- Näin näet NHL:n Stanley Cup -finaalit Ylellä ja Viaplayssa – aikataulut ja selostajat