Suomalaishyökkääjä Kaapo Kakko kasvatti pisteputkensa jääkiekon NHL:ssä viime yönä jo neljän pelin mittaiseksi, kun hän iski Carolina Hurricanesia vastaan yhden maalin.

NY Rangersin 6-2-voitto sinetöityi viimeistään Kakon maalin myötä, sillä tyhjiin syntynyt häkki muutti pelin tilanteen 5-2:een matsin lopulla.

Yön matsissa päähuomion vei venäläispelaaja Artemi Panarin, joka latasi Rangersille peräti neljä maalia ensimmäistä kertaa urallaan.

– Jos osaisin selittää tämän, selittäisin. En tiedä, mitä tapahtui, joten tämä oli kaiketi minun päiväni. Kaikki tuntui menevän sisään, ja se oli yllättävään, hyökkääjä hymyili NHL:n verkkosivuilla.

Kakko on ollut päättyvällä viikolla tulikuuma, sillä neljän edellisen matsin saldo on 2+3=5. Lisäksi yhdeksässä viimeisimmässä ottelussa hän on jäänyt pisteittä vain kahdesti, ja noissa tehot ovat 2+8=10.

Kun koko sesongin tehot puolestaan ovat 11+17=28, on suomalainen petrannut yhden kauden piste-ennätystään alati. Aiemmin se oli 23 pinnaa.

Carolinalle ottelussa maalasivat Teuvo Teräväinen ja Jesperi Kotkaniemi.

Canes on tappiosta huolimatta Metropolitanin kärki, Rangers seuraa kolmantena.