Täysin tuntematon nimi nousi alasarjasta Oilersin kokoonpanoon – ”Luulin, että minulle vitsailtiin”

NHL:ssä todistettiin sunnuntain vastaisena yönä merkillisiä hetkiä, kun Edmonton Oilersin tolppien väliin luisteli Chicago Blackhawks -pelin päätöserässä Matt Berlin.
Kyseessä on kanadalainen, reilut viikko sitten 25 vuotta täyttänyt maalivahti, joka on pelannut kaudesta 2019-20 alkaen kotimaansa USports-sarjaa University of Alberta -nimisessä joukkueessa. Sarja on miesten korkein yliopistokiekon taso, ja tällä kaudella kumilätkät ovat tarttuneet 89,2 prosentin tarkkuudella.
NHL:ssä prosentit näyttävät täyttä sataa. Pelaaja tuli maalille reilut kaksi minuuttia ennen loppua Edmontonin johdettua 7-3. Niihin lukemiin peli myös päättyi.
Jack Campbell oli Edmontonin aloittava vahti, Stuart Skinner ei ollut mukana lainkaan sairauden takia. Konkari Mike Smith on ollut sivussa peleistä loukkaantumisen takia.
Uusi nimi sai saumansa NHL:stä Connor McDavidin aloitteesta. Hän oli ehdottanut tällaista luotsi Jay Woodcroftin mukaan.
– Koko päivä oli pyöritystä, mutta loppu päivälle oli uskomaton. Aiemmin olin tekemässä läksyjä ja sykkeeni kasvoi, pelaaja sanoi NHL:n nettisivuilla.
– Kaikki toivottivat tervetulleeksi – pelaajat, henkilökunta, kaikki. Ja NHL-debyytti oli uskomaton hetki, jota en unohda koskaan elämässäni, Berlin hehkutti.
Pelaajalle oli infottu, että hän menee maaliin ensimmäisen alle kolme minuuttia ennen loppua tulevan vihellyksen kohdalla.
– Luulin, että minulle vitsailtiin siitä, että kolmen minuutin paikkeilla olen valmis jäälle. Tein parit venytysliikkeet, hengitin syvään. Sydämeni hakkasi.
Maalille luisteltua pelaaja sai suosionosoitukset myös yleisöltä. Chicagon Caleb Jonesin kudin torjumisen jälkeen tuli taas suosionosoitukset.
NHL:n nettisivuilla Berliniä luonnehdittiin hätävaravahdiksi. Hän ei ollut kuitenkaan täysin tuntematon nimi Oilersille, sillä onhan molari käynyt ajoittain joukkueen treeneissä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: New York Islanders
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Florida Panthers kiinnitti nopeajalkaisen hyökkääjän vapailta markkinoilta
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Aleksander Barkov omistajaksi yhdysvaltalaiseen urheiluseuraan
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Florida värväsi lisää uusia pelaajia – kahdelle miehelle testisopimukset
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Jack Hughes myöntää: Haluaa supertähtiveljensä Devilsiin
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?