Lähde: Euroopan kaukaloiden pistehirmua viedään jo NHL:ään – useat seurat perässä!
Ruotsin maajoukkuepuolustajan Theodor Lennströmin, 28, sensaatiomainen kausi SHL-seura Färjestad BK:ssa on herättänyt NHL-seurat.
Ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi perjantaina, että ”vähintään kourallinen” NHL-seuroja olisi kiinnostuneita Lennströmistä.
– En ole vielä miettinyt asiaa niin pitkällä, mutta jos lähden Pohjois-Amerikkaan, niin silloin haluan sellaiseen paikkaan jossa pääsen potentiaalisesti pelaamaan (NHL:ssä). Muuten sinne on ihan turha lähteä. Täytän 29 vuotta ensi vuonna, joten en ole enää mikään 22-vuotias. Sen pitäisi olla seura, jossa minulle aukeaisi todella loistava mahdollisuus, Lennström kommentoi NHL-huhuja Aftonbladetille.
Kovan laukauksen omaava ja taitava puolustaja on tehnyt tällä kaudella tuhoisaa jälkeä SHL:ssä. Hän on mättänyt tämän kauden 23 ottelussa huimat 11 maalia ja 26 tehopistettä.
Lennström edusti Ruotsin maajoukkuetta viime talvena Pekingin olympialaisissa ja EHT-turnauksissa.
Lennström pelasi kauden 2020-21 jälkimmäisellä puolikkaalla Edmonton Oilersin AHL-seurassa Bakersfield Condorsissa. Yhtään NHL-ottelua hänelle ei kuitenkaan lyhyen visiitin aikana tullut. AHL:stä Lennströmin matka jatkui KHL:ään Torpedon joukkueeseen, mutta Venäjä hyökkäyssodan alettua hän palasi takaisin kotimaansa sarjaan.
LUE MYÖS:
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen