Yllätysratkaisu! Raiskauskohuun liitetty NHL-huippupelaaja siirtyy Eurooppaan – sopimuksessa erityinen pykälä
Ottawa Senatorsin kanssa umpikujaan sopimusneuvotteluissa ajautunut hyökkääjä Alex Formenton siirtyy loppukaudeksi Sveitsin pääsarjaan HC Ambrì-Piottan joukkueeseen.
23-vuotias Formenton ei saanut Senatorsin kanssa sopimusta aikaan ennen joulukuun 1. päivää, joten sääntöjen mukaan hän ei saa pelata enää tällä kaudella NHL:ssä.
Formenton tulee olemaan lähtökohtaisesti yksi koko Euroopan tasokkaimmista pelaajista tällä kaudella. Huippunopea hyökkääjä teki viime kaudella NHL:ssä 79 ottelussa tehopisteet 18+14=32. Senatorsin kesän 2017 2. kierroksen (47.) varaus on pelannut NHL:ssä yhteensä 109 ottelua tehopistein 23+16=39.
Rajuun loukkaantumissumaan NHL:ssä ajautunut Ottawa Senators tuskin päästäisi Formentonin kaltaista pelaajaa pois, ellei siihen olisi jokin aiheellinen syy.
Formenton on yksi Kanadan alle 20-vuotiaiden MM-joukkueen pelaajista, jonka väitetään liittyvän kesällä 2018 tapahtuneeseen naisen raiskaukseen. Ambrì-Piotta kertoo tiedotteessaan, että Formentonia ja muutamaa muuta Kanadan pelaajaa tutkitaan yhä tapauksessa. Ambrì-Piottan mukaan Formenton tekee yhteistyötä Ontarion poliisin kanssa ja pelaaja on vakuuttanut olevansa syytön rikolliseen toimintaan.
Ambrì-Piottalla on oikeus purkaa Formentonin sopimus, jos rikostutkimuksista paljastuu asioita, jotka eivät olleet sopimuksen tekohetkellä julkisuudessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Toimittaja: Euroopan huippumailta raju vaatimus NHL:lle – vetäytyminen huipputurnauksesta pöydällä!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Anze Kopitar teki huimaa historiaa NHL:ssä!