Winnipeg Jetsin organisaatiossa kiekkoileva hyökkääjä Brad Lambert liittyy Nuorten Leijonien vahvuuteen myöhemmin tällä viikolla.

Lambert ilmoitti Ilta-Sanomien haastattelussa, että hän pelaa vielä ensi yönä Jetsin AHL-seuran Manitoba Moosen riveissä ja matkaa sen jälkeen Edmontonissa järjestettäviin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin.

– Odotan tosi innolla lähtöä. Siellä on varmasti hyvä ryhmä, enkä malta odottaa joukkuekaverien näkemistä, hyökkääjänuorukainen iloitsi Ilta-Sanomille.

Lambert täyttää ensi viikolla 19 vuotta, joten nämä ovat hänen osaltaan viimeiset alle Nuorten MM-kisat. Kanadan ja Suomen passin omaava hyökkääjätaituri lähtee Edmontoniin tavoitteenaan kirkastaa aiempia mitaleitaan.

– Minulla on näistä kisoista pronssi ja hopea. Haluan vielä sen kullankin, Lambert kertoo.

Jetsiin viime kesänä ensimmäisen kierroksen 30. pelaajana varattu Lambert on tehnyt tällä kaudella AHL:ssä 13 ottelussa tehopisteet 2+1.