Bostonin supertähti David Pastrnak paljastaa tshekkimedialle: tästä syystä jatkosopimusneuvottelut jäissä

Boston Bruinsin maalitykki David Pastrnakin nykyinen sopimus umpeutuu ensi kesänä, eikä odotettua jatkosopimusta ole vielä kuulunut.
Seuran toimistolla on pitänyt kiirettä kuluvan offseasonin ajan mm. Patrice Bergeronin ja David Krejcin sopimusten kanssa. Pastrnakia miehen oman jatkosopimuksen viivästyminen ei huoleta. Pistelinko avaa tilannettaan tshekkiläiselle Blesk-sivustolle.
– Bruinsilla ei ole ollut aikaa minulle tänä kesänä. Heillä on ollut muita asioita, joihin keskittyä, Pastrnak muistuttaa.
– Minulla on yhä vuosi sopimusta jäljellä, joten en mieti sitä (sopimustilannetta) juuri nyt vaan yritän vain valmistautua fyysisesti edessä olevaan kauteen, Pastrnak toteaa.
Bruins-fanit ovat jo ehtineet huolestua siitä, tekeekö Pastrnak ”johntavaresit” ja karkaa ensi kesänä vapaana agenttina ilmaiseksi toiseen seuraan. Seuran GM Don Sweeney myöntää venyneiden sopimusneuvottelujen riskit.
– Kyllä, se on osa bisnestä. Neuvottelut ovat käynnissä. Olemme tuoneet omat aikeemme heidän tietoonsa. Tällä hetkellä kauden aloittaminen nykyisessä tilanteessa ei tuota meille ongelmia, Sweeney rauhoittelee faneja.
Pastrnak kuittaa alkavasta kaudesta 6,6 miljoonaa dollaria. 26-vuotiaan laitahyökkääjän arvo kaikkien tiedossa, sillä supertähti on tätä nykyä takuuvarma 40 maalin mies. Tshekkitähden tulevan sopimuksen vuosipalkan uskotaankin nousevan 10 miljoonan taalan tuntumaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää