Nazem Kadrin sopimusneuvottelut edelleen jumissa – Lähde: Tähtisentteri vaatii tähtitieteellistä palkkaa

NHL:n mestaruutta Colorado Avalanchen riveissä alkukesästä juhlinut Nazem Kadri ei ole vieläkään tehnyt päätöstä ensi kauden pelipaikkansa suhteen.
Miestä on viety ensi kaudeksi New York Islandersiin, jonka GM Lou Lamoriello ei ole tunnettu halustaan maksaa pelaajilleen NHL:n mittapuulla jättimäisiä palkkoja. New York Postin toimittaja Larry Brooksin mukaan tässä saattaakin olla suurin syy neuvottelujen junnaamiselle.
Brooksin tietojen mukaan Kadri vaatii Islandersilta jopa 9 miljoonan dollarin vuosipalkkaa, mikä saattaa olla liikaa seuralle, jonka on yhä kiinnitettävä Kiefer Bellows, Aleksandr Romanov sekä Noah Dobson sopimuksen alle. Brooksin mielestä Kadri ei myöskään välttämättä sopisi Islandersin joukkueeseen pelitapansa puolesta.
– Asia ei ole yksinkertainen. Kadri on sentteri, joka pelaa jatkuvasti harmaalla alueella. Hän pelasi juuri uransa parhaan kauden 87 pisteellään ja tekisi Islandersista välittömästi paremman jääkiekkojoukkueen. Hän täyttää loppuvuodesta 32 vuotta ja etsii pitkää sopimusta pelipaikalle, joka Islandersissa on jo jokseenkin täytetty, Brooks pyörittelee.
Mikäli Kadri saapuisi kaiken väännön jälkeen Long Islandille, olisi joukkueen todennäköisesti luovuttava yhdestä sentteristään.
– Jean-Gabriel Pageau vaikuttaisi paperilla järkevimmältäni siirtonappulalta, koska hänen myymisensä ratkaisisi sentterien peluutusongelman sekä vapauttaisi samalla viisi miljoonaa dollaria palkkakaton alle. Mathew Barzal, Brock Nelson ja Kadri seuran top 3 -senttereinä kuulostaisi mahtavalta, mutta asiat eivät ikinä ole käytännössä näin helppoja, Brooks muistuttaa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue