Columbus Blue Jacketsin on jälleen noustava varteenotettavaksi pudotuspelijoukkueeksi ensi kaudella, näkee joukkuetta läheltä seuraava Jackets Cannon -sivusto.

Viimeistään supertähti Johnny Gaudreaun hankinta tarkoittaa sivuston mielestä sitä, että puheet tulevaisuuden rakentamisesta voidaan nyt unohtaa ja on tekojen aika.

– Gaudreaun kiinnittäminen oli valtava kaappaus, jota edes toimiston väki itse ei uskonut todeksi. Aikajana menestykselle aikaistuu ja paineet ovat nyt päällä, sivusto kirjoittaa.

– Tällä hankinnalla on luonnollisesti myös seurauksia. GM Jarmo Kekäläisellä on nyt entistä suurempi tarve hankkia joukkueeseen lahjakkaita pelaajia ja valmentaja Brad Larsenilla on nopeasti ase ohimollaan, mikäli hän ei saa ryhmästään parasta irti, Jackets Cannon muistuttaa ja vaatii Larsenilta ennen kaikkea parempaa puolustuspelin organisointia..

– Kekäläinen on onnistunut hyvin kahdessa edellisessä varaustilaisuudessa, mutta Gaudreaun sopimus siirtää aikajanaa. Columbus ei voi enää vedota kolmen vuoden projektiin, sillä joukkueessa on MVP-tason pelaaja, joka pelaa uransa parhaita vuosia.

Kuuta taivaalta edes ohiolaissivusto ei Blue Jacketsilta silti odota.

– Tämä ei tarkoita sitä, että joukkueen olisi voitettava Stanley Cup heti ensi kaudella, mutta se aikaistaa tätä tavoitetta. Seurajohdon olisi tulevan vuoden aikana raivattava sopimuksia ja tehtävä palkkakaton alle mahdollisimman paljon tilaa seuraavaa 2-4 vuotta ajatellen. Viimeistään keväällä 2024 joukkueen on oltava pudotuspeleissä ja seuraavan 2-4 vuoden aikana haastettava paikasta konferenssifinaaleihin.