Tiesitkö? Tulikuuma maalitykki Auston Matthews paukutti jo seurahistoriaa – voi kiilata myös kovan NHL-tilaston piikkiin
Kuva: Getty Images
Toronto Maple Leafsin Auston Matthewsin hurja maalivire jatkui myös tiistaiyönä, kun hän kuritti Tampa Bay Lightningia kypärätempullaan. Vaahteranlehtipaidat voittivat murskaavasti 6-2, ja jenkkitaikuri nosti kauden maalimääränsä 64. ottelussa 54 osumaan.
Pelaaja sivusi knallillaan seurahistoriaa. Toronton seurahistorian yhden kauden maaliennätys on tuo 54, joka Matthewsilla on nyt kasassa. Rick Vaive nakutti saman määrän kasaan kaudella 1981-82.
– Tuo laittaa nöyräksi. Samassa lauseessa Vaiven kanssa oleminen merkitsee minulle paljon, jenkki tunnelmoi NHL:n nettisivuilla.
Pelaaja muistutti lisäksi siitä, että voiton tuomat pisteet olivat nekin tärkeitä. Toronto on idässä kolmantena ja Tampa kuudentena.
Lisäksi hyökkääjä on tehnyt kuluvalla kaudella enemmän maaleja kuin kukaan muu tällä vuosikymmenellä. Eniten yhden kauden aikana häkkejä sesongista 1996-97 lähtien on nakuttanut Aleksandr Ovetshkin – 65 kaappia kaudella 2007-08.
Kun Matthews on nyt keskiarvollisesti juuri tuon 65 osuman tahdissa, voi hän kirjoittaa historiaa ja yltää parhaaseen noteeraukseen noin 26 viime vuoden aikana. Lisäksi esimerkiksi 60 maalin rajan rikkominenkin olisi kova temppu, sillä tuohon on tässä ajassa kyennyt venäläisen lisäksi vain Steven Stamkos (60) kaudella 2011-12.
And just like that, Auston Matthews has the most goals in a season by any NHL player in a decade (Steven Stamkos: 60 in 2011-12).
@AM34 is now on pace for 65 goals in 2021-22 -- will he get there?
#NHLStats: media.nhl.com/public/live-up…
@AM34 is now on pace for 65 goals in 2021-22 -- will he get there?
#NHLStats: media.nhl.com/public/live-up…
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Toimittaja: Euroopan huippumailta raju vaatimus NHL:lle – vetäytyminen huipputurnauksesta pöydällä!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- NHL paljasti World Cupin pelipaikat – turnaus pelataan kolmessa kaupungissa
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
