Aivan tolkuton vire! Roman Josin viimeaikainen pistetahti hakee vertaistaan – samaan pystynyt vain Bobby Orr
Kuva: Getty Images
Nashville Predatorsin sveitsiläispuolustaja ja joukkueen kapteenina toimiva Roman Josi on parhaillaan aivan tajuttoman kovassa iskussa. Hän on tehtaillut tämän kauden 60 pelaamaansa otteluun tehopisteet 17+58=75. Mies on pakkien pistepörssin kärjessä ja koko NHL:n pistepörssissä hän on noussut jo sijalle kahdeksan.
Predators voitti edellisessä ottelussaan Toronto Maple Leafsin lukemin 6-3. Tuossa ottelussa Josi saalisti kolme syöttöpistettä. Hän on tehtaillut nyt neljään peräkkäiseen otteluunsa vähintään kolme tehopistettä. Yhteensä neljästä viime ottelusta on kasassa uskomattomat pisteet 2+11.
Josi on vasta NHL:n historian toinen puolustaja, joka onnistuu tekemään vähintään kolme pistettä neljässä ottelussa peräkkäin. Aiemmin samaan on pystynyt vain legendaarinen Bobby Orr kaudella 1970-71. Hän venytti tuolloin kyseisen putken kaikkiaan kuuden ottelun mittaiseksi.
Kaikkiaan 31-vuotias Josi viilettää parhaillaan yhdeksän ottelun pisteputkessa, jonka aikana ovat syntyneet käsittämättömät tehopisteet 3+19=22.
Josi (17-58—75 in 60 GP) is on pace to become the sixth different defenseman in NHL history to record a 100-point season and the first since Brian Leetch in 1991-92. #NHLStats: media.nhl.com/public/live-up…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantanen veivasi hävyttömän maalin NHL:ssä: ”Tervetuloa veivikaupunkiin!”
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!
- NHL:n ulkoilmaottelussa käsittämätöntä draamaa! Maalivahditkin tappelivat
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- Quinn Hughes tulikuumana – kertoo nyt mielipiteensä Minnesotasta
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- NY Rangers hankki puolustajajärkäleen San Jose Sharksista
- Quinn Hughes tulikuumana – kertoo nyt mielipiteensä Minnesotasta
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Andrei Vasilevski oli lähellä päätyä toiseen NHL-seuraan – yksi sattumus muutti kaiken
- Kiekkoväki on puhunut! Tässä ovat NHL:n parhaat ja surkeimmat areenat
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!
