Edmonton Oilersin hyökkääjä siirtolistalle – kuuli asiasta ensimmäisen kerran äidiltään
Kuva: Getty Images
Brendan Perlini on asetettu siirtolistalle. Harjoituskaudella tryoutin kautta takaisin NHL:ään tiensä raivannut kanadalais-englantilainen hyökkääjä ei kuitenkaan ollut missään nimessä ensimmäinen toimenpiteestä kuullut.
Perlinille uutiset kertoi tämän äiti Vicki Perlini, joka oli lukenut asiasta Twitteristä. Yleisesti ammattimainen tapa on kertoa pelaajaan näin merkittävästi vaikuttavasta toimeenpiteestä hänelle itselleen ensimmäisenä.
Sveitsistä Oilersiin täksi kaudeksi siirtynyt Perlini on pelannut tällä kaudella NHL:ssä 23 ottelua tehoin 4+1=5. Passitus AHL:ään ei ole kauden ensimmäinen, vaan farmijoukkue Bakersfield Condorsissa kasassa on kaksi ottelua ja yhtä monta maalia.
LUE MYÖS:
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus