Nyt se on varmaa: Tuukka Raskin upea NHL-ura on ohi.

Boston Bruins vahvisti päivää ennen uutisen virallistamista julkisuuteen vuotaneet huhut 34-vuotiaan maalivahtilegendan uran päättymisestä torstain vastaisena yönä.

Tällä kaudella paluuta lonkkaleikkauksen jälkeen yrittäneen Raskin kausi jäi lopulta neljän ottelun mittaiseksi.

– Tänään on se päivä, jonka en ikinä olisi toivonut koittavan. Viimeisen muutaman viikon aikana olen ymmärtänyt, että kehoni ei reagoi siten kun sen pitäisi, jotta voisin pelata itseltäni vaatimalla tasolla, ja jonka pelikaverini ja Bruins-fanit ansaitsevat, Rask perustelee lausunnossaan.

– Tämän vuoksi ilmoitan raskain sydämin, että eläköidyn jääkiekkouraltani.

Rask kiitteli lausunnossaan myös Suomen maajoukkuetta.

– Olen kiitollinen siitä, että sain edustaa Suomea ja olla voittamassa olympiapronssia vuonna 2014.

Bruins julkaisi Twitter-tilillään useita kiitosviestejä Raskille. Kaudesta 2007-08 alkaen seuraa edustanut maalivahti voitti Bruinsissa yhden mestaruuden (2011). Lisäksi mies johdatti ykkösvahdin roolissa Bruinsin kahdesti (2013 ja 2019) Stanley Cupin finaaleihin.

Varsinkin yksi tilasto kertoo kaiken oleellisen suomalaisvahdin tasosta. Miehen torjuntaprosentti vähintään 300 NHL-ottelua pelanneista maalivahdeista (92,1) on NHL:n historian kolmanneksi paras. Edelle yltävät niukasti vain Dominik Hasek ja Ken Dryden (92,2).

Boston Bruins

@NHLBruins
A statement from Tuukka Rask.

#NHLBruins

Boston Bruins

@NHLBruins
Save percentage – NHL history (min. 300 games):

Dominik Hasek | .922
Ken Dryden | .922
Tuukka Rask | .921

#NHLBruins | @tuukkarask