Edmonton Oilers on valahtanut koko NHL:n kärjestä pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle. Vaikuttaa siltä, että keskellä preeriaa luotetaan yhä menneisyyden menestysresepteihin.

Kukaan ei voita yksin tai edes kaksin

Connor McDavid on kiistatta täysin poikkeuksellinen lahjakkuus. Aiemmin supertähteä on huimista hyökkäystehoistaan huolimatta moitittu kokonaisvaltaisesta pelaamisesta.

Nyt myöskään kokonaisvaltaisessa pelaamisessa ei ollut moitittavaa, kun Oilers kulki alkukaudesta lähes voitosta voittoon. Tulitukea antoi saksalainen Leon Draisaitl takoen pisteitä jopa hieman McDavidia hurjemmalla tahdilla.

Kaksikko ei kuitenkaan voita maailman kovimmassa kiekkoliigassa mitään ilman muiden apuja. Kun kumpikin kellottaa peliä kohden lähes 23 minuuttia peliaikaa, ei ole mikään ihme, että pistetahtikin jossain vaiheessa hiipuu.

Eikä väsymys voi olla näkymättä kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Nykyjääkiekon vaatimukset ovat niin kovat, ettei kukaan voi dominoida jäällä kuten Wayne Gretzky 1980-luvulla.

Vanha liitto johtaa toimistolla ja penkin takana

Oilersin kokoonpanosta puhutaan paljon. Kapea hyökkäys, epävarma puolustus ja heikot maalivahdit saavat usein osansa medialta ja kannattajilta.

Pelaajia on kuitenkin turha osoittaa sormella, kun organisaatio on heikosti johdettu. GM Ken Holland muistetaan Detroit Red Wingsin kolmesta Stanley Cupista. Oilersissa näytöt ovat kuitenkin kovin ohuet.

Varsin kokenut päävalmentaja Dave Tippett on Hollandin palkkaus. Tippett on saanut valmentaa McDavidin ja Draisaitlin kaltaisia supertähtiä kaksi kautta ilman pudotuspelisarjan voittoa.

Hänet muistetaan lähinnä vankkumattomasta luottamuksesta Mike Smithiin, joka oli Tippettin valmentaman Arizona Coyotesin maalivahti aiemmin.

Vaikka Gretzky siirtyikin sivuun organisaation varapuheenjohtajan paikalta, menneisyyden haamut kummittelevat seurassa yhä.

Koko organisaatio kaipaa tuuletusta. Muuten kaksi sukupolvitason lahjakkuutta muistetaan vain heikon joukkueen pistelinkoina.