Kaapo Kakko oli lähellä syöttää todella huikean maalin – NY Rangers -tähden taideteoksen synty ja Internetin räjähtäminen jäivät senteistä kiinni
Kuva: Getty Images
NY Rangers esiintyi NHL:ssä perjantai-iltana vahvasti, kun se kellisti Boston Bruinsin 5-2. Joukkueen leiriin jäi mahdollisesti jossiteltavaakin, sillä ykkösketjun laituri Chris Kreider pääsi todella lähelle ilmaveivimaalia. Kyse oli muutamista senteistä.
Yhdysvaltalainen sai nostettua kumilätkän mailan lapansa päälle ja lähelle maalia, mutta tuuletukset vaihtuivat lopulta kenties pettymykseen. Tilanne oli hämmentävä, kun aluksi kukaan ei näyttänyt tietävän, menikö kiekko maaliin vai ei.
Pikkumusta hipoi rimaa, muttei uponnut koskaan sisään. Ilmaveiviä edelsi Kreiderin ketjukaveri Kaapo Kakon päätykiekon voittaminen.
– Sain sitä vähän kiinni. Kaverit kokeilevat tuollaista treeneissä, Boston Bruinsin maalivahti Jeremy Swayman hymähti NHL:n nettisivuilla.
NY Rangersin Twitter-tilin mukaan puolestaan oli lähellä, että Kreider ”olisi räjäyttänyt Internetin”.
Kun tilanne ei lopulta johtanut maaliin, jäivät sekä Kreider että Kakko ottelussa pisteittä. Rangersin tilanne sen sijaan joukkueena on hyvä, kun se keikkuu itäisessä konferenssissa viidentenä – vain kaksi pinnaa kärkeä perässä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Evander Kane: nyt tärähti yllättävä siirtohuhu!