Vegas Golden Knights varmisti vihdoin viime yönä paikkansa NHL-pudotuspelien toisella kierroksella. Sarja Minnesota Wildia vastaan oli hyvissä ajoin Vegasin 3-1 johdossa, mutta Minnesota onnistui taistelemaan sarjan vielä tasoihin.

Coloradossa pudotuspelisarjaa on katsottu tyytyväisinä. Vegas on seuran seuraava vastustaja pudotuspeleissä ja samalla suuri uhka. Nyt Vegas lähtee uuteen pudotuspelisarjaan väsyneenä, kun taas Colorado on saanut levätä voitettuaan St. Louis Bluesin suoraan neljässä ottelussa.

Colorado-fanien pilkka saattaa kuitenkin osua omaan nilkkaan.

Vegas lähtee pudotuspelien toiselle kierrokselle paremmassa tilanteessa kuin ensimmäiselle. Ykkösmaalintekijä Max Pacioretty on jälleen pelikunnossa, ja muutenkin joukkueen terveystilanne näyttää hyvältä. Mikä tärkeintä, joukkue on pelannut todellista pudotuspelikiekkoa selkä seinää vasten.

Samaan aikaan Colorado itse läpsytteli tiensä läpi ottelusarjasta St. Louisia vastaan. Avalanche oli suvereenisti parempi, eikä mitään venymistä tarvittu. Mitä tapahtuu, kun vastustaja muuttuu moninkertaisesti kovemmaksi?

Tilanne muistuttaa paljon viime kauden pudotuspelejä. Colorado löylytti Arizona Coyotesia näytöstyyliin. Samaan aikaan Dallas Stars taisteli tasaisemman pudotuspelisarjan Calgary Flamesia vastaan. Dallasin fyysinen peli ja ahne karvaus olikin shokkihoitoa Coloradolle. Dallas ei missään vaiheessa sarjaa esittänyt edes parasta peliään, mutta silti Colorado joutui taipumaan ja lähtemään kesälomalle.

Tekeekö Vegas jälleen saman tempun? Seura on jo tulikasteensa saanut ja näyttänyt kestävänsä kovat paineet. Colorado lähtee liikkeelle nollasta.