Tom Wilson on parhaimmillaan loistava pelaaja. Hän pelaa kovaa ja puhtaasti, ärsyttää vastustajiaan ja kykenee upeisiinkin suorituksiin kiekon kanssa. Suurimman osan ajasta hän on pelaaja, joka auttaa joukkuettaan monipuolisemmin kuin ehkä kukaan muu jääkiekkoilija.

Välillä Washington Capitals -hyökkääjällä keittää yli. Sekin on normaalia ja silloin tulee taklattua vaarallisesti ja tapeltua, ehkä jopa elehdittyä ylimielisesti yleisön provosoituessa siitä, että heidän fanittamaansa joukkuetta lyödään turpaan.

Olisikin kyse vain siitä, että Wilson lyö ihmisiä turpaan. NHL:n tappelukulttuuri oli pahimmillaan sirkusmaista pelaajien hyvinvoinnista vähät välittävää pelleilyä, mutta nykyään liian olematonta.

Tappelukulttuuri on asia, joka vastustajien toiminnasta puuttuu. New York Rangers joutui lähettämään Ryan Stromen ja Artemi Panarinin kaltaisia pelaajia Wilsonin kimppuun, koska ei sillä ollut paljoa sen kovempia pelaajia jäällä.

Ei Rangersin kokoonpanossakaan ole paljon sen kovempia pelaajia. Ainoa vähintään 100-kiloinen terveenä oleva pelaaja sen kokoonpanossa on Julien Gauthier, joka on nopealla haulla tapellut ammattilaisurallaan kerran, jolloin hän sai pahemman kerran käkättimeen Andreas Englundilta.

Tällainen kokoonpano on hyvin tyypillinen nykypäivän NHL:ssä. Tällä kulttuurilla Wilson pääsee kerta toisensa jälkeen ilman jäällä tapahtuvia seurauksia. Tappeluissa pelaajia loukkaantuu huomattavasti vähemmän kuin vaarallisissa taklauksissa ja kiekon osumissa, joten vastuullisesti toimien siitä voi tehdä kohtuullisen turvallista.

John Scott

@johnscott_32
My thoughts on the Tom Wilson situation
17.9 K
958
7:34 PM · May 4, 2021

Wilsonin kaltainen toiminta ei kuitenkaan ole osa tappelukulttuuria. Se ei ole myöskään kovuutta. Kuka tahansa pystyy, ainakin fyysisesti, lyömään maassa makaavaa ihmistä päähän. Kovaa ei ole myöskään vetää ketään hiuksista, sitä näkee lähinnä baaritappeluissa, joissa kumpikaan osapuolista ei osaa lyödä. Jos se olisi kovaa, sitä tapahtuisi myös UFC:ssä ja muissa kamppailusarjoissa ja -lajeissa.

Capitalsin numero 43:lla on 27-vuotiaana edelleen jättimäinen määrä opittavaa vastustajan kunnioittamisesta. Tämän oppitunnin sisäistäminen on edelleen mahdollista, mistä Matt Cooke on elävä esimerkki.

Cooke kuuluu NHL-historian vihatuimpiin pelaajiin. Hänellä on takanaan pitkä historia hirvittäviä loukkaantumiseen johtaneita taklauksia ja muita tihutöitä. Hänellekin raja tuli ennen pitkää vastaan vuoden 2011 pudotuspeleissä.

— Taklattuani Ryan McDonaghia huomasin tehneeni pohjanoteerauksen, Pittsburgh Penguinsia tuolloin edustanut hyökkääjä muistelee Athleticin haastattelussa. Yritin muuttua jo ennen sitä, mutta silloin tajusin että yrittäminen ei enää riitä.

Kesällä 2011 Cooke käytti suuren osan energiastaan ja ajastaan ongelmansa korjaamiseen. Hän katsoi videoita 50 tunnin edestä ja opiskeli, miten hänen taklauksensa vastustajien eri tilanteissa ja asennoissa heidän kätisyytensä huomioiden heihin vaikuttaa. Hän otti myös esimerkkiä pelaajia, jotka pelaavat kovaa mutta puhtaasti, ja jäähytahti Cookella tippui uran neljälle viimeiselle alle puoleen aiemmasta.

Wilsonin tapaan Cooke oli arvostettu pelaaja joukkueessaan ja hänellä oli Penguins-uransa varakapteenin A-kirjain rinnassaan. Herätys todellisuuteen tuli kuitenkin organisaation sisältä.

— En ikinä unohda kun menin Ray Sheron (silloinen Penguins-GM) toimistoon sen McDonagh-pelin jälkeen. Hän sanoi: ”Me olemme sinun tukenasi, mutta tämä ei voi toistua”.

Näin pitäisi tapahtua myös Capitals-leirissä. Sen sijaan se julkaisi Twitter-tilillään yllä olevan kuvan, joka poistettiin hyvin pian. Emme voi tietää, oliko julkaisulla GM Brian MacLellanin siunaus, mutta pelottavan signaalin se organisaation linjauksista lähettää.

Wilson veti Rangers-ottelussa Panarinin hiuksista pää edellä jäähän loukkaantumiseen johtaen ja löi maassa makaavaa Pavel Butshnevitshiä päähän. Jälkimmäisestä hän sai jälkiseurauksena maksimisakon, 5000 dollaria, ensimmäisestä ei mitään.

Toinen ääripää on vaatinut Capitals-hyökkääjälle elinikäistä pelikieltoa ja ties mitä teloitusmuotoja. Tämä on liioiteltua hätävarjelua, muistaen että NHL:n historiassa on tapahtunut pahempaakin.

Toisessa ääripäässä sanotaan, että Butshnevitshin olisi pitänyt tietää, mitä maalivahdin sorkkimisesta seuraa ja Panarinin, mitä toisen selkään hyppimisestä seuraa. ”Ken leikkiin ryhtyy, hän sitä kestäköön” on ollut suosittu teema tämän puolen kannattajien keskuudessa. Tämä taas on sairaalloista vähättelyä, sillä Wilsonin toimet olivat raukkamaisia ja vaarallisia eivätkä missään linjassa vastapuolen tekemisten kanssa.

Tärkeintä ei kuitenkaan ole kabinetin päätökset, vaan pelaajien turvallisuus. Sitä ei turvata pelikielloilla eikä sakoilla. Seuraamusten tulee tapahtua ensin kaukalossa, jossa nämä ylilyönnit tapahtuvat. Nämä seuraamukset ovat parempia, sillä niillä on ennalta ehkäisevä vaikutus.

Pelikiellot tulevat toissijaisena, sillä ne ovat jälkiehkäisyä. Kun housuun on jo valahtanut lusikallinen, pelikieltojen seurauksesta organisaatiot parhaimmillaan heräävät antamaan itse pelaajalle varoituksia ja rangaistuksia. Valitettavasti seurat kun itse ovat lähtökohtaisesti sen verran ahneita, ettei niitä kiinnosta pelaajien törttöily, ellei heidän pelaaminen ole tavalla tai toisella suoraan joukkueelta pois.

Wilson ei tule heräämään itsekseen toimimaan oikein. Hän jatkaa samaa rataa niin kauan, että seura sanoo ettei homma voi enää näin jatkua. Se on täysin ymmärrettävää ja jopa oikein, ettei pelaajaa kiinnosta, mitä media sekä muiden joukkueiden pelaajat ja fanit sanovat.

Jonkin asteinen pelaajien kunnioitus tulisi olla toki sisäänrakennettuna, mutta nyt ei mitata enää Wilsonin hyveellisyyttä. Tässä vaiheessa lienee turvallista sanoa, että siitä on jo nähty mitä nähtävissä on. Nyt mitataan ennen kaikkea Capitals-organisaatiota. Se on nyt ainoa taho, joka tämän monsterin saa kesytettyä. Se voi tapahtua nyt, tai pitkän pelikiellon jälkeen kun jollekin on käynyt todella huonosti.

Aiheet Näkökulmat Pääuutiset