Buffalo Sabresiin viime syksyllä siirtynyt hyökkääjä Taylor Hall sai perjantaina pientä helpotusta tuskaiseen alkukauteensa, kun hän pääsi maalin makuun ensimmäistä kertaa 20 otteluun.

29-vuotias Hall on ollut suuri pettymys Sabresin väreissä, sillä 21 ottelun jälkeen hänen pistesaldonsa on vaatimaton 2+11=13. Kanadalaistähden tehotilasto on pakkasella hyytävin lukemin -13.

Hallin lokakuussa solmima yksivuotinen ja kahdeksan miljoonan dollarin palkan takaava sopimus päättyy tähän kauteen, joten senkin takia taitavan hyökkääjän nimi on noussut NHL:n kuumimpiin siirtohuhuihin.

Vaikeasta alustaan huolimatta, Hall olisi ainakin omien sanojensa mukaan valmis palaamaan ensi kaudella Buffaloon.

– Olen valmis kaikkiin eri vaihtoehtoihin. En voi sanoa, että tämä kausi olisi mennyt tilastojen puolesta mitenkään nappiin. Olen kuitenkin siitäkin huolimatta pitänyt olostani täällä. Pidän paljon näistä tyypeistä, valmennuksesta sekä siitä, miten seura kohtelee pelaajiaan. Olen sanonut alusta asti agenttini kanssa, että olemme valmiita kaikkiin vaihtoehtoihin, Hall vastasi Sportsnetille, kun häneltä udeltiin jatkamisesta Buffalossa.

– En koskaan pitänyt tätä sopimusta vain yhden vuoden juttuna. Olin aina avoimin mielin, joten näemme myöhemmin, mitä tässä tapahtuu – kunhan molemmilla on kiinnostusta jatkaa tätä. Mutta ehdottomasti, kyllä minulla on kiinnostusta (jäädä tänne), Hall jatkoi.