Pittsburgh Penguinsin supertähti Jevgeni Malkin ei totisesti ole saanut lentävää lähtöä NHL-kauteen.

34-vuotias Malkin on tehnyt kauden ensimmäisessä kuudessa ottelussaan vain yhden maalin ja yhden kakkossyötön. Venäläistaiturin tehotilasto on pakkasella hyytävin lukemin -4.

Malkinin sunnuntaisesta New York Rangers -esityksestä ei myöskään jäänyt suuremmin jälkipolville kerrottavaa. Malkin jäi kamppailussa ilman tehopisteitä, eikä hän saanut edes yhtä laukausta maalia kohti.

Venäläistähti pelasi ottelussa vain 14 minuuttia ja 23 sekuntia, joka on hänen NHL-uransa kolmanneksi vähiten.

Pittsburgh Tribune-Review -sivusto kutsui Malkinin esitystä ”kaikilla eri tavoin näkymättömäksi.”

Penguinsin paikallistoimittaja Dejan Kovacevic huomioi, että Malkin oli Rangers-ottelussa vain ”murjottanut ja leijaillut jäällä”.

Penguins-päävalmentaja Mike Sullivan ei kuitenkaan suostu vielä luovuttamaan 15 vuotta NHL:ssä tahkonneen venäläiskonkarin suhteen.

– Me aiomme jatkaa Malkinin rohkaisemista. Yritämme löytää hänen ympärilleen oikeat pelaajat, jotta hän saa parhaan mahdollisuuden onnistua. Me tiedämme, että hän on hyvä pelaaja. Kun saamme tämän pelaajan vauhtiin, niin hän totisesti lähtee sitten lentoon, Sullivan kertoi Pittsburgh Tribune-Review -sivustolle.