NHL-toimittaja laukoi härskin väitteen Elias Petterssonista – nuoren ruotsalaisen kiinnostus aivan muualla?

Vancouver Canucksin ykköstähti Elias Pettersson on ollut NHL:n runkosarjan ensimmäisissä otteluissa kuin varjo entisestään.
Neljässä ottelussa vain yhden syöttöpisteen kirjannut Pettersson tiedostaa heikon jaksonsa.
– Tiedän, että voisin tehdä asioita paljon paremminkin – en pelaa tällä hetkellä aivan parhaalla itseluottamuksella. Minun täytyy liikkua jäällä enemmän, sillä olen ollut hyvin staattinen ja helppo kohde, 22-vuotias ruotsalaisnuorukainen harmitteli Aftonbladetille tiistaina 2-5-tappioon päättyneen Calgary Flames -ottelun jälkeen.
Pettersson sortui viimeöisen ottelun toisessa erässä kahteen huolimattomaan jäähyyn, joista toisesta Flames onnistui lopulta rankaisemaan.
– Otin kaksi tyhmää jäähyä, ja se on anteeksiantamatonta. Olen pettynyt siihen, että petin joukkueeni päästämällä turhautumiseni valloilleen. Sellaista ei saa enää tapahtua, Pettersson kertoo.
Pettersson sai Flames-ottelun jälkeen kovaa kritiikkiä niskaansa TSN:n Rob Failta.
– En tiedä mitä täytyy tehdä, jotta Petterssonista saisi enemmän irti. Aiemmin hän on ollut suojassa (kritiikiltä), sillä hän on pelannut niin hyvin. Kaikkia muita pelaajia on saanut kritisoida paitsi häntä. Ihan oikeasti! Hän on viettänyt koko NHL:n tauon ajan Instagramissa näyttäen kuinka cool hän on uusien vaatteidensa kanssa. Missä hän nyt oikein on? Fai latasi TSN:n radiokanavalla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!