Näkökulma: Tyylivirhe! Zdeno Charan lähtö Boston Bruinsista kaukana jääkiekkoromantiikasta
Yksi iso luku Boston Bruinsin historiaa tuli päätökseensä keskiviikkona, kun seuraa 14 kauden ajan edustanut kapteeni Zdeno Chara sekä Washington Capitals julkaisivat vuoden mittaisen sopimuksensa.
43-vuotias slovakki-ikoni sai väistyä Bruinsin seurajohdon tehtyä päätöksen satsaamisesta nuoriin puolustajiinsa. Jääkiekkoromantiikan kannalta päätös on helppo kyseenalaistaa, olisihan ollut seuran kannalta enemmän kuin tyylikästä kätellä kapteeninsa vasta alkavan kauden jälkeen, jolloin tämä olisi saattanut siirtyä viettämään eläkepäiviään Bruinsin pelipaita yllään.
Selvästi kutistuneesta pelillisesti vastuustaan huolimatta on vaikeaa ajatella, etteikö läpeensä tyylikkäällä ja kaiken kokeneella yli 1700 NHL-ottelun veteraanilla muka olisi ollut henkisellä puolella annettavaa Urho Vaakanaisen kaltaisille tulevan sukupolven Bruins-puolustajille, vaikkakin sitten marginaalisessa pelillisessä roolissa.
Pelkän bisneksen kannalta tarkasteltuna Bruins-johdon päätös on silti nieltävissä. Joukkue on juuri nyt murroksen keskellä. Puolustuksen kiekollinen johtaja Torey Krug päästettiin St. Louis Bluesiin, minkä lisäksi vuosikaudet ykkösvahtina toiminut Tuukka Rask saattaa hyvinkin aloitella uransa viimeistä kauttaan. Pitkäaikainen ykkössentteri ja todennäköinen tuleva kapteeni Patrice Bergeron on hänkin jo 35 vuoden iässä ja pelaa auttamatta uransa viimeisiä vuosia.
Charan lähtö onkin Bruinsin seurajohdolta selvä signaali siitä, että pitkäaikaisen rungon korvaaminen uudella sukupolvella alkaa nyt. 14 kautta joukkueen kapteenina Ottawa Senatorsista tulonsa jälkeen pelannut seuraikoni olisi silti ansainnut arvolleen sopivat, tyylikkäät jäähyväiset.
Bruins-johdon päätös olikin räikeä esimerkki siitä, että bisnes ja jääkiekkoromantiikka eivät totisesti kulje aina käsi kädessä.
Seuran Twitter-tilillään julkaisema kiitosvideo pitkäaikaiselle kapteenilleen on eittämättä tyylikäs. Vielä tyylikkäämpi se olisi tosin ollut vasta kauden jälkeen – Charan arvolle sopivien jäähyväisten päätteeksi – julkaistuna.
Katso Bruinsin video Charasta alta:
There have been few that have represented the Spoked-B with as much class, honor, and respect as Zdeno Chara. His place in Bruins history is cemented forever.
Thank you, Zee, for all you have done for our organization and our city.
#ThankYouZee | #NHLBruins
Thank you, Zee, for all you have done for our organization and our city.
#ThankYouZee | #NHLBruins
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!